Östman ei halua soten viivästyvän enää poliittisista syistä

12.1.2015 klo 11:20 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman ei näe mitään syytä viivästyttää loppuvaalikauden suurinta hanketta, sotea, enää poliittisista syistä. Eduskunta starttaa vaalikauden viimeiselle, vain kahden kuukauden mittaiselle istuntokaudelle, huomenna.

Jos vastakkain ovat kunnan itsehallinto ja toisaalta kuntalaisten lähipalvelut, niin tottakai jälkimmäinen on tärkeämpää

 

Östmanin mukaan nyt on aika tehdä tiiviisti työtä lakihankkeiden ja uudistusten läpiviemiseksi. Maaliskuun puolivälin jälkeen ehtii vielä kampanjoimaan, mutta eduskunnan sote-käsittely ei saisi jumiutua vaaliasetelmiin.

– Tottakai perustuslakivaliokunnan pitää selvittää asia tehtävänannon mukaisesti, mutta politikoida asialla ei nyt pitäisi.

Östman viittaa päähallituspuolueiden, Kokoomuksen ja Sdp:n, varjonyrkkeilyyn uudistuksen toteutuksesta.

Kristillisdemokraatteja perustuslakivaliokunnassa edustaa kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi, jonka mukaan uudistuksen käsittely ja kuulemiset ovat jo käynnissä. Hänen mukaansa kysymys ei ole mistään läpihuutojutusta.

– Kyllä siellä on tiettyjä kohtia, jotka vaativat tarkempaa arviointia, hän kertoo.

Kristillisdemokraattien kanta sote-uudistukseen on ollut selvä jo pitkään. Puolue kannattaa kattavia ja yhdenvertaisia palveluja kaikille suomalaisille. Uudistuksessa ne toteutettaisiin viiden tuotantoalueen avulla. Östmanin mielestä mahdolliset perustuslakiongelmat, jotka liittyvät kuntien itsemääräämisoikeuteen, ovat kokonaiskuvaa katsoen kuitenkin toissijaisia.

– Jos vastakkain ovat kunnan itsehallinto ja toisaalta kuntalaisten lähipalvelut, niin tottakai jälkimmäinen on tärkeämpää, hän priorisoi.

Ylös