Jumalan pilkkaaminen ei edistäisi perusoikeuksien toteutumista

20.1.2015 klo 14:40 Kolumnit Päivi Räsänen

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö on ehdottanut, että Jumalan pilkkaamisen kieltävä kohta tulisi poistaa uskonrauhan suojelemista koskevasta rikoslain pykälästä. Pariisin terrori-isku uskonnollisia pilakuvia julkaisevaan ranskalaisen Charlie Hebdo-lehden toimitukseen antoi Niinistölle kimmokkeen kysyä, tulisiko uskontojen pyhinä pitämien asioiden pilkkaamisen olla nykyistä sallitumpaa myös Suomessa.

Kristillisdemokraateille sananvapaus on tärkeä perusoikeus, mutta se ei ole ainoa perusoikeus, eikä se oikeuta muiden perusoikeuksien loukkaamista.

Usein jumalanpilkan kieltävää lakia vastustetaan sillä perusteella, että Jumala ei tarvitse lain suojaa, koska hän osaa puolustaa itseään. Tämä perustelu pitää toisaalta paikkansa, mutta toisaalta se osuu pahasti harhaan. Jumala osaa varmasti pitää puolensa, mutta se ei olekaan ollut lainsäätäjien huolenaiheena tämän lain kohdalla. Näkökulma on eri tavoin uskovien ihmisten suojeleminen. Jumalan pilkkaaminen kielletään laissa, jonka tarkoituksena on turvata uskonrauha yhteiskunnassa.

En näe suomalaisessa yhteiskunnassa tarvetta uskonrauhaa koskevan, varsin maltillisen lainsäädännön muuttamiseen. Kristillisdemokraateille sananvapaus on tärkeä perusoikeus, mutta se ei ole ainoa perusoikeus, eikä se oikeuta muiden perusoikeuksien loukkaamista. Myös uskonnonvapaus on merkittävä perusoikeus, jota uskonrauhaa koskeva lainsäädäntö osaltaan turvaa.

On hyvä, että sananvapauden toteutumisesta keskustellaan nyt aktiivisesti. Uskonrauhaa koskevan pykälän poistaminen voisi kuitenkin antaa vääränlaisen viestin siitä, että uskonrauhaa loukkaava vihapuhe olisi hyväksyttyä. Nykyinen lainsäädäntö ei estä mielipiteen ilmaisemista, vaan ohjaa sitä rakentavaan ja yhteiskuntarauhaa säilyttävään suuntaan.

Suomessa tätä lainsäädäntöä on sovellettu hyvin maltillisesti. Kynnys syytteen nostamiseen on varsin korkea. Kaikkien katsomusten kriittinen arvioiminen on ollut mahdollista ilman rangaistuksen pelkoa. Laki ei estä uskontoon tai uskonnon edustajiin kohdistuvaa satiiria. Uskonrauhan huomioiva lainsäädäntö saattaa parhaimmillaan ehkäistä pahimpia ylilyöntejä, jotka voisivat loukata kohtuuttomasti ja horjuttaa siten yhteiskuntarauhaa.

Globaalisti Jumalan pilkkaamisen kieltävä lainsäädäntö on vaikeampi kysymys, koska joissakin islamilaisissa maissa jumalanpilkkalakia käytetään selkeästi ihmisten perusoikeuksien polkemiseen.

Ylös