Leena Rauhala: ”Vanhusta pitää hoitaa eikä huoltaa”

22.1.2015 klo 14:29 Politiikka Kristiina Kunnas

Hoitajamitoitus on jäämässä pois vanhuspalvelulaista. Joidenkin mielestä se olisi ollut koko lain tärkein pykälä. KD-kansanedustaja Leena Rauhala muistuttaa, että kokonaisuus ratkaisee.

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty ehätti heti sanomaan, ettei hoitajamitoitusta enää tarvita.

Sote-valmisteluun osallistunut KD-kansanedustaja Leena Rauhala torppaa kokoomusministerin vähättelyn.

– Tämän piti turvata kaikkialle hoitajien riittävä määrä, Rauhala muistuttaa KD-verkkolehdelle.

– En halua ali-arvioida vastuunsa kantavia kuntia ja laitoksia, pieniä ja suuria. Mutta kaikkialla ei ole riittävästi hoitajia.

Eivät palvelut voi olla sitä, että käydään vain ovella kääntymässä.

– Silloin kun on hoitajapula ja vähät hoitajat väsyvät, käy niin, että vanhukset ovat huollon kohteita. Heidän pitäisi huollon asemesta saada aktiivista hoitoa ja kuntoutusta, Rauhala vaatii.

Rauhala on pettynyt siihen, että vanhuspalvelulaki uhkaa jättää kattamatta yhdenvertaisuuden, tasa-arvoisuuden ja palvelujen saatavuuden sekä laadun kehittämisen tavoitteet.

Kokoomusministeri Räty toivoo rahan menevän nimenomaan kotihoidon parantamiseen.

– Mikäli ylimääräistä rahaa vanhustenhuoltoon on laitettavissa, mitä itse tietenkin toivon, niin kyllä kohdentaisin sen ensisijaisesti kotihoitoon, Räty totesi keskiviikkona Ylelle.

Rauhala muistuttaa kotihoidon välttämättömyydestä.

– Sekin tarvitsee mitoituksen! Kotona on oltava niin potilaalla kuin omaishoitajilla ja hoitohenkilökunnalla turvallinen ole. Eivät palvelut voi olla sitä, että käydään vain ovella kääntymässä. Sellaisina moni vanhus ne tällä hetkellä kokee.

Suomessa on entistä enemmän ikääntyneitä. Myös monet omaishoitajat ovat varsin iäkkäitä.

– Nyt lisääntyvät jatkuvasti raskaat vanhuuden monisairastumiset. Meillä on suuri joukko monisairaita.

–  Tarvitsemme tehostetun palvelun asumispaikkoja, laitoksia ja palveluasumista, sekä ympärivuorokautisia palvelupaikkoja, Rauhala listaa.

Ylös