Konfliktit lähialueilla voivat horjuttaa Suomenkin turvallisuutta

24.1.2015 klo 14:25 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien Kymen kansanedustaja Sari Palmin mukaan Suomen on varauduttava entistä paremmin yhä monimuotoisimmiksi käyneisiin turvallisuusuhkiin. Parlamentaarisessa työryhmässä Suomen turvallisuuspoliittista tilannetta tällä kaudella arvioinut Palm muistutti, että ulkoisen turvallisuuden osalta tilanne on käynyt vaikeasti ennakoitavaksi. Suomeen ei kohdistu silti tälläkään hetkellä perinteistä sotilaallista uhkaa, mutta konfliktit lähialueilla voivat vetää Suomenkin mukaansa.

Konfliktien mahdollisuutta ei voi sulkea pois, siksi Suomen on varauduttava monenlaisiin kiistoihin

– Geopolitiikasta ei päästä eroon, se on sanellut Suomen kohtaloita aina ja niin on tulevaisuudessakin, Palm muistutti.

Turvallisuuden takana on Palmin mukaan huolellinen ennakointi, seuranta ja vahva yhteistyö. Tiedon keruu ja sen vaihtaminen on tullut koko ajan tärkeämmäksi ja siinä on oltava askeleen edellä. Tietoverkoissa käytävä kybersota on hämärtänyt perinteisen sodankäynnin rajoja.

– Verkkovalvonnan tarve on kasvanut sekä ulkoisen että sisäisen turvallisuuden kannalta, jotka kulkevat nykyisin käsi kädessä.

Ukrainan konflikti on kiristänyt Suomenkin turvallisuupoliittista ilmapiiriä. Se toi suurelle yleisölle tiettäväksi Venäjän toimintatapoja, kuten erikoisjoukot ja informaatiosodankäynnin. Palmin mielestä Suomen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen vaikuttaa myös energiariippuvuus Venäjästä. Arktisen alueen merkitys Venäjälle on tehnyt Pietarista Kuolanniemimaalle ulottuvan kaistaleen strategisesti tärkeäksi.

– Konfliktien mahdollisuutta ei voi sulkea pois, siksi Suomen on varauduttava monenlaisiin kiistoihin, Palm sanoo.

Hän emännöi tänään Kristillisdemokraattien järjestämää koulutustilaisuutta Suomen turvallisuuden tulevaisuudesta. Perinteiseen ulkoiseen turvallisuustilanteeseen keskittynyt seminaari veti Vantaan kaupungintalon valtuustosalin viimeistä paikkaa myöten täyteen. Keskusteluja ovat hallinneet Venäjän nykytila ja Suomen kyky puolustaan itseään. Seminaarissa pohdittiin myös mahdollisia yhteistyökumppaneita.

– Kun puhutaan NATOsta, on tärkeää selvittää, mistä silloin puhutaan Suomen kannalta, Palm pohjusti.

 

 

Ylös