Muumion kasvoilta löytyi tähän asti vanhin evankeliumiteksti

26.1.2015 klo 07:15 Ulkomaat KD Lehti

Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt kappaleen Markuksen evankeliumin tekstiä, joka ajoittuu ensimmäiselle vuosisadalle Kristuksen syntymän jälkeen. Tähänastiset vanhimmat tunnetut kirjoitetut evankeliumitekstit ovat ajalta 100-200 AD.

 Löydetty teksti on alunperin ollut kirjoitettu papyruskääre, jota sittemmin on käytetty muumion kasvokääreenä.

Yhdysvaltain Oklahomassa sijaitsevan keskuksen tutkijaryhmä on erikoistunut ikivanhojen kirjallisten dokumenttien löytämiseen ja niiden restaurointiin. Kristinuskoon liittyvien dokumenttien lisäksi muita kohteita ovat esimerkiksi antiikin ajan kirjoitukset, kuten Homeroksen tekstit.

Löydetty teksti on kirjoitettu papyrukselle, jota sittemmin on käytetty muumion kasvokääreenä.

Evankeliumin ajoittamiselle keskeisiä olivat muumion kasvokääreinä käytetyt muut kirjoitetut ja ”uudelleenkierrätetyt” dokumentit. Niissä olleista päiväyksistä oli tutkijoiden mukaan pääteltävissä myös evankeliumitekstin ikä.

Muumion kasvoilta löydettyjen kirjallisten dokumenttien sisältö julkistetaan myöhemmin tämän vuoden aikana, tutkijat kertovat.

Lähde: Live Science

Ylös