Tommy Björkskog: Poliittinen uskottavuus avain KD:n vaalimenestykseen

19.2.2015 klo 15:42 Kotimaa

– KD:lla on kaikki mahdollisuudet tuplata kannatuksensa tulevaisuudessa, sanoo Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja, naantalilaisvaltuutettu Tommy Björkskog Åbo Underrättelser-lehden haastattelussa.

 KD:n uskottavuus äänestäjien silmissä on Björkskogin mukaan paljolti kiinni hyvistä ehdokkaista, joilla on kiinteä yhteys omaan asuinseutuunsa ja sen ongelmiin. Esimerkkinä omalta alueeltaan hän mainitsee rannikko- ja saaristoasumiseen liittyvät kysymykset.

– Meidän on kyettävä tarjoamaan äänestäjille uskottava vaihtoehto, saadaksemme heidän tukensa, Björkskog sanoo.

RKP:n haastaminen suomenruotsalaisalueilla ei Björkskogin mielestä ole mahdoton tehtävä:

Kun vain onnistumme tuomaan esiin viestimme, yhä useampi alkaa ymmärtää, että KD:n arvot käyvät yksiin heidän omien arvojensa kanssa.

– 90-luvun puolivälissä meillä ei vielä ollut ainuttakaan valtuutettua Larsmossa eli Luodossa, tänään heitä on yhtä paljon kuin RKP:llä.

Aiemminkin KD:n ”pesäntuuletuksen” puolesta puhunut Björkskog sanoo yhä olevansa sitä mieltä, että Sari Essayah´n olisi EU-vaalien äänikuningattarena pitänyt päästä luotsaamaan puoluetta. Se, ettei näin tapahtunut, oli Björkskogin mukaan virhe, niin puheenjohtaja Räsäseltä itseltään kuin myös puoluehallitukselta.

Jo päätettyyn, sukupuolineutraaliin avioliittolakiin juuttumisen sijaan Björkskog kannustaa ehdokkaita tuomaan esiin KD:n poliittista agendaa perhepuolueena: kysymyksissä, jotka liittyvät kansalaisten jokapäiväiseen elämään ja arjessa pärjäämiseen. Tällaisina Björkskog nostaa esiin talouteen ja työllisyyteen liittyvät päätökset, pk-yritysten tulevaisuuden ja julkisen talouden leikkaukset.

Esittämästään kritiikistä huolimatta Björkskog on silti luottavainen tulevien eduskuntavaalien suhteen.

– Uskon, että pärjäämme niissä ihan hyvin, hän sanoo.

– Meillä ovat entuudestaan omat, uskolliset kannattajamme ja mahdollisuus saada uusia äänestäjiä muun muassa Kokoomuksen riveistä.

– Nämä ovat meille vaalit tulevaisuuteen ja uusien ehdokkaiden esiintulolle, jolla luomme perustaa jo ensi eduskuntavaalien jälkeisiin vaaleihin.

 

 

 

 

 

 

Ylös