Soten jälkipyykkiä pestiin eduskunnassa

6.3.2015 klo 09:33 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja Jouko Jääskeläinen kysyi olisiko tässä tilanteessa mahdollista edetä vapaaehtoisten isojen kuntayhtymien muodostamisen tiellä.

Sote-uudistus puhutti eduskuntaa torstaisella kyselytunnilla, kun perustuslakivaliokunta oli antanut kielteisen lausuntonsa sote-laista aiemmin iltapäivällä. Keskustelun kysymyksellään aloittanut kansanedustaja Jouko Jääskeläinen tiedusteli, miten asiassa nyt edetään, kun esitys ei onnistunut tällä kaudella.

Tarve sote-uudistukselle ei ole poistunut mihinkään

Jääskeläinen muistutti, että selvityksiä on ollut eikä työtä tarvitse aloittaa alusta. Maakunnissakin on alettu ennakoivasti muodostaa sote-kuntayhtymiä.

– Olisiko tässä tilanteessa mahdollista edistää asiaa vapaaehtoisten isojen kuntayhtymien muodostamisen tiellä, vai miten turvataan se, että ennaltaehkäisyä parannetaan, hoito saadaan oikea-aikaiseksi ja tehdään oikeassa paikassa, Jääskeläinen kysyi.

Hän oli huolissaan myös siitä, ettei aikataulu petä ja sen mukana aktiivinen kuntouttava hoitotyö, potilaan kokonaisvaltainen arvio, hyvä moniammatillinen yhteistyö ja toimivat hoitoketjut.

– Miten tässä nyt edetään, kun sote-lakia ei vielä meillä ole?

Sotesta vastaava peruspalveluministeri Susanna Huovinen ei ollut paikalla, mutta sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty vastasi, että mikään ei estä kuntia vapaaehtoisesti sopimasta siitä, millä tavalla alueella sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestetään. Tarve uudistukselle ei ole myöskään poistunut mihinkään.

– Suomalaisten pitää voida jatkossakin luottaa siihen, että palveluita saa silloin, kun niitä tarvitsee, Räty sanoi.

Hänen mukaansa monilla alueilla on jo tehty sotenkin tavoitteena olleita uudistuksia uudistuksia vapaaehtoispohjalta.

Jääskeläinen muistutti, että soten viivästyessä vaarassa on julkisen talouden lisäksi Suomen luottoluokitus. Hän pohtikin, olisiko mahdollista jo linjata, mitä mallia lähdetään kehitämään eteenpäin, jotta valmistelu pääsisi liikkeelle jo tämän eduskunnan aikana.

– Jos näin voisimme lyhentää sitä nyt pelättävissä olevaa jopa kahden vuoden valmistautumisaikaa, Jääskeläinen huomautti.

Pääministeri Alexander Stubbin mielestä tässä vaiheessa ei kannata enää hätiköidä eikä hutiloida. Pääministeri myönsi, että tällä vaalikaudella hanketta ei kyetä viemään maaliin.

– Me olemme tämän sote-mallin ja sote-ratkaisun taakse pistäneet mahdottoman paljon aikaa virkamiestasolla, hallitustasolla, ja sitten viimeisten vuosien aikana parlamentaarisessa yhteistyössä puolueiden toimesta sekä sitten valiokuntatyöskentelyssä eduskunnassa.

– Tässä vaiheessa ei kannata lähteä valitsemaan minkäännäköisiä malleja, vaan nyt rauhassa katsotaan, mikä on se kritiikki, mitkä ovat ne ongelmat, jotka perustuslakivaliokunta meille alleviivaa, ja sitten lähdemme yhdessä miettimään, miten tästä päästään eteenpäin, Stubb sanoi.

Ylös