Hallitus löi pöytään suoria leikkauksia ja ehdollisia säästöjä

27.5.2015 klo 15:38 Politiikka Samuli Rissanen

Uunituore hallitus esitteli infossaan hallituksen strategisen ohjelman ja mittavan säästöhjelman. Osa säästöistä perutaan, mikäli yhteiskuntasopimus saadaan aikaan.

Tulevan hallituksen pääministeri Juha Sipilä kertoi hallitusneuvottelujen loppuinfossa julkista taloutta vaivaavasta ”kymmenen miljardin ongelmasta.” Vajetta ratkotaan pitkällä aikavälillä, mutta jo tällä hallituskaudella suorien ja ehdollisten säästöjen määrä on kuusi miljardia.

Valtiovarainministeriksi hieman yllättäen valikoitunut Kokoomuksen Alexander Stubb kertoi, että kokonaisveroaste ei nouse tällä hallituskaudella eikä kenenkään ansioverotusta koroteta

Hallitus aikoo joka tapauksessa toteuttaa 4,5 miljardia leikkaukset, jotka kohdistuvat muun muassa sosiaalietuuksien indeksien jäädyttämiseen, kehitysavun leikkaamiseen, koulutukseen, opiskelijoihin, työttömiin ja lapsiperheisiin. Esimerkiksi subjektiivinen päivähoito-oikeus rajautuu puolipäiväiseksi silloin, kun yksi vanhemmista on työtön tai hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys tai hoitovapaalla.

Lääkäripalkkioista ja yksityisistä hammaslääkäripalkkioista maksettavaa Kela-korvausta vähennetään viidenneksellä. Myös lääkkeiden korvausprosentteja alennetaan.

Koulutuksesta säästetään peräti 600 miljoonaa. Opiskelijoille seuraavat neljä vuotta ovat kovia, sillä opintotukikuukausien määrää rajataan ja opintotuen indeksisidonnaisuudesta luovutaan. Perusopetuksen ryhmäkoon pienentämiseksi myönnetyt valtionavustukset lakkaavat.

Työttömiksi jääneiden ansioturvasta on tavoitteena säästää 200 miljoonaa.

Ehdolliset säästöt, noin 1,5 miljardia, laukeavat, jos yhteiskuntasopimusta ja maltillista palkkaratkaisua ei saada aikaan. Mikäli yhteiskuntasopimus syntyy syksyyn mennessä, lisäsäästöistä luovutaan ja tuloverotusta kevennetään miljardilla eurolla.

Valtiovarainministeriksi hieman yllättäen valikoitunut Kokoomuksen Alexander Stubb kertoi, että kokonaisveroaste ei nouse tällä hallituskaudella eikä kenenkään ansioverotusta koroteta.

Verotuottoja pyritään kuitenkin lisäämään korottamalla kiinteistöveroa ja esimerkiksi pienentämällä asuntolainojen korkovähennystä nopeutetussa aikataulussa niin, että se on enää 25 prosenttia vuonna 2019.

Tupakkaveroa korotetaan, samoin kuin makeisveroa. Mahdollisesti myös alkoholiverotusta kiristetään. Veneille ja moottoriajoneuvoille lätkäistään vuotuinen vero. Harmaasta taloudesta pyritään kotiuttamaan 150 miljoonaa. Myös ajoneuvoveroa korotetaan.

Säästöjen vastapainoksi hallitus lanseerasi jo viime viikolla kasvupaketin, joka on 1,6 miljardin suuruinen. Miljardi siitä kuluu hallituksen viiteen kärkihankkeeseen ja 600 miljoonalla parannetaan tiestön kuntoa.

 

Ylös