Olli Immosen tekstit pöljää puhetta

28.7.2015 klo 21:21 Politiikka KD Lehti

Puoluesihteeri Asmo Maanselkä osallistui rasismin vastaiseen Minulla on unelma –konserttiin Kansalaistorilla. Osallistujat olivat huolissaan rasismin lisääntymisestä yhteiskunnassa.

–  Monikulttuurisuuden vastustaminen on pöljää puhetta. Ja vieläpä sen vastustaminen englanniksi on erittäin koomista. Vaarallista puhetta se voi olla mikäli, joku sellaiseen uskoo ja alkaa väkivalloin viedä asiaa eteenpäin, varoitti Maanselkä

Maanselän mukaan eri kulttuurit syntyvät lähes automaattisesti valtioissa, joissa toimii oikeusvaltioperiaate ja demokratia, ja joissa sallitaan sananvapaus ja uskonnonvapaus. Eri kulttuureja syntyy välittömästi, kun ihmisille annetaan mahdollisuus ilmaista itseään. Kulttuurinen monimuotoisuus ei edes riipu väestön etnisestä yhtenäisyydestä. Kulttuurit muodostuvat ihan vain johtuen siitä että olemme kiinnostuneita eri asioista ja asumme eri puolilla maata, Maanselkä toteaa. Kansallisella kulttuurilla on silti merkittävä sija.

– Me tarvitsemme kansallisen kulttuurin vahvistamista globaalissa maailmassa. Suomalaisia periteitä ja uskonnollisia tapoja pitää vaalia, eikä niistä pidä luovuttaa. Se ei tarkoita sulkeutumista.
– Meidän tulee pysyä avoimina paremmille kulttuurisille käytännöille. Suomalaisuus ei ole mikään valmis konsepti. Tarvitsemme muista kulttuureista uusia ideoita joilla viedä suomalaista yhteiskuntaa eteenpäin ja synnyttää talouskasvua ja luo hyvinvointia.
– Ihmisarvo on luovuttamaton ja pyhä. Emme saa antaa vihapuheelle sijaa yhteiskunnassamme, linjasi Maanselkä kansalaistorilla.

 

Ylös