Vakaumuksen yhdistäminen politiikkaan on luonnollista

4.8.2015 klo 08:41 Politiikka Asmo Maanselkä

KD:n Satakunnan piirin puheenjohtaja sekä pitkäaikainen Porin kaupunginvaltuutettu Simo Korpela on perin kyllästynyt vanhaan kieltohokemaan uskonnon ja politiikan sekoittamisesta. Debatointi aiheesta onkin yksi Korpelan mieliaiheita.

Keskustelu arvoista ajautuu usein sivuraiteelle. Usein politiikkoja kritisoidaan uskonnon ja politiikan sekoittamisesta, kun he pitävät henkilökohtaista vakaumusta tai arvoja esillä. Usein jää havaitsematta, että henkilökohtaisen vakaumuksen yhdistäminen politiikkaan on yhteistä kaikille politiikoille ideologiasta riippumatta.

-Äskettäin toriteltalla Porissa tuli taas kuultua naapuripuolueen teltalta, ettei uskontoa ja politiikkaa pidä sekoittaa, Korpela kertoo.

Uskonto –sanan sijaan tulisi Simo Korpelan mukaan myöskin käyttää oikeampaa sanaa –  usko.

-Jokaisella ihmisellä kun on omatunto. Niin meillä kristillisen vakaumuksen omaavilla ihmisillä samoin kuin vaikkapa ateisteilla. On joku omatunto, joka kertoo mikä on oikein ja mikä on väärin – sekä minkä mukaan tulisi kulloinkin menetellä.

Korpela pitääkin perin kummallisena ajatuksena että jos kristityllä ihmisellä on normaalielämässään kristillisen uskon ohjaama omatunto, niin hänen esimerkiksi poliitikkona pitäisi ottaa käyttöön toinen, ”poliittinen”, omatunto tai normisto, joka määräytyisikin ihan muista lähtökohdista. Jokainen politiikko soveltaa omaa arvomaailmaa harjoittamaansa politiikkaan. Kristillisen vakaumuksen omaaville tulee suoda sama oikeus.

 

 

 

Ylös