Järjestörutiineista actioniin

13.8.2015 klo 12:33 Kolumnit Merja Eräpolku

Paikallislehden avustajana olen tutustunut uudella tavalla kotipaikkakuntani yhdistysten toimintaan. On ollut keikkaa kotiseutupäiville, järvensuojeluyhdistysten ja maatalousnaisten tapahtumiin, kyläyhdistyksen latotansseihin ja olympialaisiin. Tapahtumat ovat olleet pienten yhdistysten vuosittaisia aktiviteetteja, joilla on tärkeä paikkansa yhteisön elämässä.

KD:n on syytä pohtia järjestökenttänsä rakenne ja perusosastojen toimintamallit uusiksi.

Järjestäjiä haastatellessani on tullut vahvasti esille se, miten he pitävät omaa työtään merkityksellisenä ja antoisana itselleen. Samalla on todettu, että toiminnan pyörittäminen pienellä vakiporukalla on usein raskasta ja uusia nuoria voimia tarvittaisiin.

Suomen 100 000 yhdistyksestä monia pyörittää tosiasiallisesti vain muutama uskollinen aktiivi. Näin on myös puoluetyössä. Tosin itse olen ollut osaston puheenjohtajana onnekas, sillä vetämistäni johtokunnista on löytynyt useita aktiivisia jäseniä.

Kuitenkin monet KD:n osastot ovat nuukahtamassa, kun vanhat vastuunkantajat eivät enää jaksa eivätkä enää innostu. Syyskokoukseen ei uskalleta tulla, kun pelätään mihin kaikkeen joutuu. Uudet jäsenet uuvutetaan helposti vastuiden tulvalla. Tai sitten ei uudelle innokkuudelle ymmärretä antaa sijaa – esimerkiksi siinä pelossa, että asiat liikaa muuttuisivat.

Aktiivisilla nykyihmisillä on elämässään niin paljon touhua, että yhdistysbyrokratia ei motivoi. Harva haluaa vetää kivireeksi muuttuvaa osastotoimintaa vuosikausia. Sen sijaan kiinnostavia ja antoisia ovat projektit, joissa voi tehdä jotain konkreettista yhteisön parhaaksi, vaikuttaa asioihin ja oppia uutta.

KD:n on syytä pohtia järjestökenttänsä rakenne ja perusosastojen toimintamallit uusiksi. Järjestörutiinien pyörityksestä on päästävä aiempaa vahvemmin suoraan toimintaan, siihen antoisaan actioniin.  Sääntömuutos, jossa kevät- ja syyskokoukset yhdistetään vuosikokoukseksi, on oikea askel tähän suuntaan.

Kirjoittaja on Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän pääsihteeri. Hän asuu Lohjan Nummi-Pusulassa.
Ylös