Tavoitteena rakentava keskustelu maahanmuutosta

13.8.2015 klo 12:37 Kolumnit Päivi Räsänen

Maahanmuutosta käytävä kärjistynyt keskustelu voi johtaa maahanmuuttajien kasvavaan kokemukseen ulkopuolisuudesta, mikä taas lisää niitä ongelmia, joita maahanmuuttoon kielteisesti suhtautuneet ovat tuoneet esille. Kärjistävistä lausunnoista tulee itseään toteuttava ennustus. Vastuullisen maahanmuuttopolitiikan tavoite ja lähtökohta on, että maahamme jo muuttaneet ihmiset ovat tervetullut osa suomalaista yhteiskuntaa ja yhteisöjämme.

On tärkeää, että keskustelu maahanmuutosta ja siihen liittyvistä kehittämistarpeista on ihmisen mahdollisuuksiin ja kykyihin luottavaa ja jokaisen ihmisarvoa kunnioittavaa.

Tämä tarkoittaa koulutusta ja työtä mutta myös kokemusta osallisuudesta. Jokainen tarvitsee ystäviä ja yhteisön tukea. Maahanmuuttajat tulevat usein kulttuureista, joissa yhteisöllisyys on vahvaa ja perheyhteys kattaa myös kaukaiset sukulaiset. Tutkimuksen mukaan maahanmuuttajat kokevat suomalaiset varsin hyvinä naapureina ja kumppaneina sen jälkeen, kun tuttavallisiin väleihin on päästy.

Monikulttuuristen haasteiden kohtaamisessa ja onnistuneessa kotouttamisessa kansalaisjärjestöjen ja seurakuntien toiminta on avainasemassa. Myös arkinen naapuriapu ja tavallisten ihmisten välinen kanssakäyminen ovat keskeisiä. Maahanmuuttajat ovat osa suomalaista yhteiskuntaa. Vuosien mittaan heistä on tullut osa meitä, ja me kaikki muodostamme yhdessä tämän maan. On tärkeää, että keskustelu maahanmuutosta ja siihen liittyvistä kehittämistarpeista on ihmisen mahdollisuuksiin ja kykyihin luottavaa ja jokaisen ihmisarvoa kunnioittavaa.

Israelin kansa sai aikoinaan ajattoman ohjeen, joka sopii meillekin: ”Kun muukalainen asuu luonasi teidän maassanne, älkää sortako häntä. Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niin kuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niin kuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa.”
(3. Moos. 19:33-34)

Ylös