Talvisodan henkeä tarvittaisiin taas

27.8.2015 klo 17:19 Kolumnit Sari Tanus

Yhteiskuntasopimusta ei syntynyt.  Asioiden hoitaminen on pitkälti asenteesta ja tahdosta kiinni. Nyt riittävää tahtotilaa kaikilta osapuolilta ei valitettavasti löytynyt.

Paitsi Suomi, myös Kristillisdemokraatit on murroksessa.

Suomen nykytilanteesta käytiin mielenkiintoisia keskusteluja myös Sotainvalidien veljesliiton 75-vuotisjuhlassa, jossa minulla oli kunnia ja etuoikeus olla mukana. Onnittelut, kiitokset menneestä ja hyvän voinnin ja sen parhaan, Jumalan siunauksen, toivotukset kaikille, jotka ovat uhrautuneet yhteisen hyvän vuoksi.  ”Mutta mikä on se tammikuun kihlaus ?”, minulta kysyttiin. Tammikuun kihlaus?  Työnantaja- ja työntekijäosapuolet olivat kesken talvisodan sopineet, että asioista sovitaan – ei taistella vaan sovitaan.  Oli riittävä tahtotila.

Löytyykö tämän päivän Suomessa riittävästi tahtoa sopia ja hoitaa asioita yhdessä vai meneekö aika ja energia taisteluun tai aikaa vievään vatulointiin ?

Paitsi Suomi, myös Kristillisdemokraatit on murroksessa.  Puoluekokouksen myötä meillä on pian uusi puheenjohtajisto.  Jokainen kokousedustaja valitsijana on etuoikeutettu, mutta myös hyvin vastuullisen tehtävän edessä. Toivottavasti valituiksi tulee innovatiivinen, yhteistyökykyinen joukko, joka toimii rakentavasti ja innostavasti kaikkia kohtaan Raamatun mukaiset kristilliset arvot säilyttäen.

Aktiivisuudesta ei ole paljon hyötyä, jos toimintaan sisältyy hajottavia elementtejä, toisten kampittamista tai selän takana pahan tai valheellisten asioiden puhumista.

Tällaista ei tulisi esiintyä meidän puolueessa millään tasolla.

Yhteistyötä, jokaisen panosta ja hyvässä hengessä eteenpäin menemistä tarvitaan.  Sitä tulisi meidän kaikkien opetella. Nyt on uuden aika!

Ylös