KD:n puoluesihteeri Asmo Maanselkä: ”Tappio ei enää kelpaa meille”

29.8.2015 klo 11:29 Politiikka Kristiina Kunnas

– Vaikka meillä nyt on uusi puheenjohtaja ja uuden aika, todellinen muutos alkaa kuitenkin siitä, että joku uskaltaa äänestää meitä. Vain voitto kuntavaaleissa voi siirtää meidät menestymisen tielle, haastoi puoluesihteeri Asmo Maanselkä puolueväkeä.

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä esitteli puoluekokouksen toisena päivänä puolueen toimintasuunnitelman vuosille 2015–17.

– Vain voitto kuntavaaleissa voi siirtää meidät menestymisen tielle.

Jos emme saa ehdokkaita, emme voi saada lisää valtuutettujakaan, ja jos emme saa lisää ehdokkaita meille ei varmasti tule vaalivoittoa.

– Kenttätoiminta on saatava kuntoon, organisaatio on saatava kuntoon. Kaikki toiminta on oikeasti kiinni siitä, miten vahvistamme ruohonjuuritasoa, kenttätasoa, Maanselkä listasi.

– Meillä on nyt uusi puheenjohtaja Sari Essayah ja uuden aika, mutta todellinen muutos alkaa vasta siitä, että joku uskaltaa äänestää meitä.

Maanselän toimintasuunnitelmaa tavoittelee vaalivoittoa ja 350 kuntavaltuutettua kunnallisvaaleissa 2017. Viime vaaleissa 2012 saatiin 300 valtuutettua. Suuri joukko kristillisdemokraattien valtuutetuista toimii ilman ryhmän tukea yksinäisinä edustajina valtuustoissaan.

Viime vaaleissa kristillisdemokraattisia ehdokkaita oli 1 860, nyt tavoitteena on vähintään 2 000 ehdokasta.

– Jos emme saa ehdokkaita, emme voi saada lisää valtuutettujakaan, ja jos emme saa lisää ehdokkaita meille ei varmasti tule vaalivoittoa, muistutti Maanselkä.

Puoluesihteeri Maanselällä on kyky nostaa innostuspuheensa lentoon, ja yleisö lämpeneee. Tässä puheessa hän sytytti puoluekokouksen kuulijakunnan hehkuttamalla tappioiden päättymistä.

– Ei enää yhtään torjuntavoittoa tälle puolueelle!

– Tappiot eivät enää kelpaa meille!

– En halua olla enää koskaan selittelemässä vaalitappiota.

– Voitto tai kuolema! Maanselkä julisti ja sai yleisöltä pitkät taputukset.

– Ratkaisevaa on se, kumpaa sinä tänään haluat, hän jatkoi puolueväen haastamista.

Maanselkä lopetti puheensa vaatimukseen. Hän ei päästä ketään poistumaan salista ilman, että on allekirjoittanut ehdokassuostumuksensa kevään 2017 kunnallisvaaleihin.

– Jos haluat lähteä ehdokkaaksi Sarin tiimiin, meidän on kestettävä vilua ja nälkää, sillä emme saa sitä runsasta mediatilaa oppositiopuolueena, joka meillä oli hallituksessa ollessamme.

– Mutta tehdään voitto yhdessä, Maanselkä lopetti.

Ylös