Köyhän asia unohtui

2.10.2015 klo 11:31 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah’n mielestä hallituspuolueet unohtivat vaalilupauksensa ja leikkaavat enimmäkseen alle tuhannen euron tuloilla sinnitteleviltä suomalaisilta.

YLE Radio 1:ssä Markus Leikolan ja Jussi Lähteen haastateltavana tänä aamuna ollut Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistutti hallituspuolueita niiden petetyistä vaalilupauksista.

– Juuri nyt, tänä aikana, korostuu se vanha totuus, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Populistisilla sloganeilla ei ratkaista ongelmia, se nähdään nyt.

– Köyhän asia unohtui. Hallituspuolueet lupasivat ennen vaaleja, että alle tuhannella eurolla kuussa eläviltä suomalaisilta ei voi eikä saa leikata.

– Mitä hallitus sitten kuitenkin tekee? Leikkaukset kohdistuvat enimmäkseen juuri näihin pienituloisiin suomalaisiin, Essayah sanoo.

Alle tuhannen euron tulot ovat esimerkiksi pieneläkeläisillä, joiden asumistukea nyt aiotaan leikata.

– Jos näin pienistä tuloista lähtee pois sata euroa, ollaan hyvin nopeasti toimeentuloluukulla. Se ei lisää säästöjä lainkaan.

Essayah muistutti, että Kristillisdemokraattien rooli oppositiossa on olla vastuullinen puolue.

Uusi puheenjohtaja lupaa, että Kristillisdemokraateilta tulee tänä syksynä tasapainotettu budjettivaihtoehto. Puolue on tunnettu juuri tasapainotetuista budjettivaihtoehdoistaan, joissa menoja ei paisuteta. Lisäsatsauksille on löydetty rahoitus budjetin antamissa raameissa.

Toisaalta KD on hallituspuolueiden, erityisesti Keskustan ja perussuomalaisten tapaan arvokonservatiivi, keskustaoikeistolainen puolue.

Populistiset heitot eivät kuitenkaan kuulu KD:n politiikkaan.

Kristillisdemokraattien tehtävänä on muistuttaa kaltaisiaan puolueita siitä, että ne toimisivat lupaustensa mukaisesti.

– Juuri nyt, tänä aikana, korostuu se vanha totuus, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Populistisilla sloganeilla ei ratkaista ongelmia, se nähdään nyt.

Ylös