KD Nuoret ihastui Pohjanmaan yrittäjähenkeen

9.10.2015 klo 07:17 Kotimaa Milka Taivassalo

Nisvo Motorsport -tiimin autolla riitti ihastelijoita. KD Nuorten pääsihteeri Milka Taivassalo on pääsi ehjänä kyydistä. (Kuva Roger Pettersson)

Nisvo Motorsport -tiimin autolla riitti ihastelijoita. KD Nuorten pääsihteeri Milka Taivassalo on juuri päässyt ehjänä kyydistä. (Kuva Roger Pettersson)

Kristillisdemokraattien nuorisojärjestön tapahtuma Pohjanmaalla oli menestys.

KD Nuoret vieraili Pohjanmaalla, piti hienon tapahtuman ja pääsi näkemään yrittäjyyttä parhaimmillaan.

Ennen tapahtumaa pohdittiin, murtuuko kielimuuri. Yhteiseksi kieleksi valikoituu aluksi suomi. Yrityskierros alkaa Freshillä.
Luvut saavat pään pyörälle. Tuhansia salaattiannoksia päivässä kokoavan Freshin tuotantopäällikkö Daniel Asplund selostaa yrityksen tarinan paikallisesta tukkuliikkeestä Suomen suurimmaksi salaatin toimittajaksi.

Koulun pihalla parveilevan 250-henkisen yleisön huomio on taattu, kun ensimmäinen moottoripyörä kiihdyttää vauhtiin pystyyn nousten.

Liikevoitto kasvaa ja tehdas työllistää satoja henkilöitä kymmenistä eri kansallisuuksista. Ei ihme, että Pohjanmaalla työttömyyslukemat ovat maan alhaisimmat.

Seuraava vierailukohde kohoaa meren rannassa. Luksusluokan kilpapurjeveneitä valmistava Baltic Yachts mainostaa rakentavansa maailman parhaat veneet. Tuotantopäällikkö Tommy Johansson paljastaa firman menestystekijäksi uniikin palvelun ja maailmanluokan laadun. Laiturissa Karibialle lähtöä odottavaan purjeveneeseen kurkattua on helppo uskoa se.

”KD Unga goes Cronis” -tapahtuman järjestelyissä Pietarsaaren, Pedersören ja Luodon paikallisosastot ovat tehneet ison työn. Kun Muuraiskankaan Teija ja Ruotsalan Aki aloittavat kaksikielisen juontonsa, on Cronhjelmskolanin auditorio tupaten täynnä. Osa istuu portailla. Loput viihtyvät aulassa hot dogien ja biljardin parissa.

Hämärän laskeuduttua parkkipaikka on muuttunut moottoriurheilun näytösareenaksi. Koulun pihalla parveilevan 250-henkisen yleisön huomio on taattu, kun ensimmäinen moottoripyörä kiihdyttää vauhtiin pystyyn nousten. Henkeäsalpaava Dabba Stunt Show on kolmen nuoren miehen taidonnäyte maan vetovoimaa uhmaavine temppuineen.

Katsojien pulssi ei ole vielä tasaantunut, kun parkkipaikalle syöksyy kolme matalaa autoa. Drifting-näytöksessä renkaat käryävät, kun kuskit pyörivät rinkiä kylki kyljessä sivuluisussa.
Milka Taivassalo ja Aki Ruotsala ovat päässeet jännittämään autojen kyytiin savun keskelle – tämä kokemus ei hevin unohdu!

Ilta päättyy lentopalloturnaukseen, jonka väliajalla ”Luodon omat pojat” kansanedustaja Peter Östman ja varapuheenjohtaja Tommy Björkskog haastattelevat toisiaan.

Viimeistään kaksikielinen Alias-peli rikkoo jään nuorten väliltä. Paikalliset jäävät juttelemaan KD Nuorten kanssa puoleen yöhön, yhdessä visioidaan Pohjanmaan nuorisopiirin aktivoimista kaksikieliseksi.

Seuraavana aamuna on KD Nuorten hallituksen kokous. Väsymyksestä ei silti ole tietoakaan, sillä nuoriin on tarttunut pohjalaista tekemisen meininkiä. Tällä asenteella valloitetaan vaalipiirit vielä muuallakin Suomessa!

Ylös