”Emme ole osanneet kotouttaa – tarvitaan iso ajatuksellinen muutos”

28.11.2015 klo 10:57 Politiikka Kristiina Kunnas

– Meillä on jo syrjäytyneitä nuoria yhteiskunnassamme aivan liian paljon. Tämä ei ole vain ulkomaalaistaustaisten kanssa ongelma, vaan myös kotoperäisten, muistuttaa sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg puhui KD:n maahanmuuttopoliittisessa seminaarissa lauantaina Vantaan kaupungintalolla.

– Elokuun alku 2015 oli erikoinen. Haaparannasta alkoi yhtäkkiä tulla satoja maahanmuuttajia. VR:n pääjohtaja soitti ja sanoi, että junamme ovat täynnä ulkomaalaisia ihmisiä – minne he oikein ovat menossa, kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoi.

Elokuun hämmennys muuttui äkkiä varmuudeksi: Suomikin oli kohtaava valtavan maahanmuuttotulvan.

Emme ole osanneet kotouttaa. Tarvitsemme ison ajatuksellisen muutoksen.

Nerg on huolissaan eri alueiden epätasa-arvoistumisesta.

Kuudessa suurimmassa kaupungissa asuu 2/3 vieraskielisestä.
Helsingissä vieraskielisten osuus on  2,5 kertaa suurempi kuin koko maassa. Väestöennusteen mukaan Helsingin vieraskielisten osuus nousee viidennekseen asukasluvusta eli 21,2 %:iin vuoteen 2030 mennessä (146 186)

– Me näemme jo nyt pääkaupunkiseudulla lähiöitä ja alueita, joissa ulkomaalaistaustaisten määrä on valtavan suuri. Ruotsi on varoittava esimerkki. Siellä pääsi käymään niin, että jotkin alueet muuttuivat ulkomaalaisten asuinpaikoiksi ja kantaväestö hävisi.

Kansliapäällikkö Nerg myöntää, ettei Suomi ole onnistunut kotouttamisessa.

– Emme ole osanneet kotouttaa edes näillä pienillä määrillä. Koskaan ennen Suomeen ei ole saapunut yli kuuttatuhatta maahantulijaa vuodessa.

– Meillä on tosi iso ajatuksellinen muutos tapahduttava, että selviämme tästä eteenpäin.

– Meillä on jo syrjäytyneitä nuoria yhteiskunnassamme aivan liian paljon. Tämä ei ole vain ulkomaalaistaustaisten kanssa ongelma, vaan myös kotoperäisten.

– Jos sisäisen turvallisuuden toimijat saisivat päättää, niin Suomesta lopetettaisiin älytön alkoholinkäyttö. Meidän viranomaisille jäisi aikaa tehdä kaikkea muuta. Alkoholi on taustalla 70 prosentissa rikoksia.

– Tähän kun joku löytäisi sen viisastenkiven, Nerg aneli.

– Toinen painopiste olisi se, että kaikki voimavarat laitettaisiin lapsiin ja nuoriin, sillä heissä on tulevaisuus. Tarvitaan kaikki moniammatillinen yhteistyö heidän kanssaan.

– Eräs asiantuntija kerran sanoi minulle, että jospa jokaiselle näistä nuorista löydettäisiin yksi aikuinen, joka aidosti hänestä välittäisi ja huolehtisi. Tämä suomalainen ongelma meidän pitää tunnistaa, Päivi Nerg vetosi.

 

Suomeen tultu 2015 eniten seuraavista maista:

Irak  19 627   65%
Afganistan  4 367  15%
Somalia   1 934  6%
Albania   743  2%
Syyria   742   2%

 

Ylös