Potilasvahinkoja korvattiin viime vuonna 41,2 miljoonan edestä

4.2.2016 klo 10:19 Kotimaa Samuli Rissanen

Yleisimmät korvattavat potilasvahingot olivat sattuneet lonkan ja polvien tekonivelleikkauksissa, selkäytimen ja hermojuurien vapautuksissa sekä nilkan ja jalkaterän leikkauksissa.

Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin vuoden 2015 aikana 8 242 potilasvahinkoilmoitusta. Tehdyistä potilasvahinkoilmoituksista 2 300 katsottiin korvattaviksi. Käsittelyaika on pysynyt samalla tasolla kuin aiemmin ollen keskimäärin hiukan yli 6 kuukautta.

Yleisenä vahinkoryhmänä ovat selkäsairauksiin liittyvät tapaukset, joissa korostuvat leikkauskomplikaatioiden lisäksi diagnostiikan ja hoitoon pääsyn viiveet.

Kuten aiemminkin, suurin osa (92 prosenttia) korvattavista vahingoista oli hoitovahinkoja. Infektiovahinkoja korvatuista oli 5 prosenttia ja tapaturmavahinkoja 2 prosenttia.

Yleisimmät korvattavat potilasvahingot olivat sattuneet lonkan ja polvien tekonivelleikkauksissa, selkäytimen ja hermojuurien vapautuksissa sekä nilkan ja jalkaterän leikkauksissa.

– Tekonivelleikkaukset ovat yleisiä toimenpiteitä. Niissä aiheutuneisiin potilasvahinkoihin ja muihin komplikaatioihin tulee terveydenhuollossa kiinnittää erityistä huomiota, koska ne ovat vuodesta toiseen vahinkotilastojen kärjessä.

– Toisena yleisenä vahinkoryhmänä ovat selkäsairauksiin liittyvät tapaukset, joissa korostuvat leikkauskomplikaatioiden lisäksi diagnostiikan ja hoitoon pääsyn viiveet. Taustalla voivat olla muun muassa liian väljät ja yleisellä tasolla annetut ohjeistukset hoitolinjoista, Potilasvakuutuskeskuksen ylilääkäri Eero Hirvensalo kertoo.

Korvauksia potilasvahingoista maksettiin vuonna 2015 kaikkiaan 41,2 miljoonaa euroa. Korvausmeno on kasvanut vuosittain.

Ylös