Sari Tanuksen kirje Tampereen kaupunginhallitukselle vuoti julkisuuteen-palauteryöppy yllätti kansanedustajan

5.2.2016 klo 17:49 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja Sari Tanus lähetti Tampereen kaupunginhallituksen jäsenille sähköpostiviestin, jossa otti kantaan Tampereen Kauppiin perustettavaan, pysyvään vastaanottokeskukseen. Tanuksen luottamukselliseksi tarkoittama viesti vuoti Vasemmistoliiton varaedustajan kautta suoraan julkisuuteen.

Sähköpostiviestissään Tanus vetosi päättäjiin, ettei Kauppiin suunniteltua, pysyvää  turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta perustettaisi.

– Kirjoituksen tarkoitus oli, että päättäjät ottaisivat huomioon maahanmuuttajien erilaisen taustan. Tosiasia on, etteivät monet maahantulijat ole nähneet naisia muuta kuin hunnut päällä ja verhottuna.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Tanuksen luottamukselliseksi tarkoittama viesti oli kopioituna kaupunginhallituksen varaedustajan twitter-tilillä ja pian toimittajat olivat langan päässä.

– Olin ällistynyt, en voinut uskoa, että näin kansalaisten viesteihin voitaisiin reagoida, Tanus sanoo.

Tamperelainen, Kristillisdemokraattien kansanedustaja ei ole tällä hetkellä itse kaupunginvaltuutettu eikä lautakuntatyössä.

– Pelkään, että tavalliset kansalaiset luopuvan yhteydenpidosta päättäjiin, jos viestit päätyvät samantien mediaan.

Tanus perusteli Kaupin pysyvää vastaanottokeskusta koskevaa vetoomustaan sillä, että päättäjien pitäisi kantaa oma vastuunsa eikä tietoisesti tehdä päätöksiä, joihin liittyy suuria riskejä eri kulttuuri- ja uskontotaustasta tulevien turvapaikanhakijoiden ja kantaväestön välillä.

Kauppi on tamperelaisten suosima ulkoilu- ja virkistysalue ja vastaanottokeskus sijoitettaisiin saman tien varteen, josta on kulku niemen kärjessä olevaan kansankylpylään ja uimarannalle. Alueella on paljon lenkkeilijöitä. Kesäisin uimaranta täyttyy auringonottajista ja uimareista.

– Kirjoituksen tarkoitus oli, että päättäjät ottaisivat huomioon maahanmuuttajien erilaisen taustan. Tosiasia on, etteivät monet maahantulijat ole nähneet naisia muuta kuin hunnut päällä ja verhottuna.

– Tällaisessa paikassa he näkevätkin, miten me normaalisti olemme. Heidät vietäisiin paikkaan, jossa vielä keskivertoa enemmän näkee vähäpukeisia ihmisiä, kun lähtee ulos.

Vastaanottokeskuksissa eri puolilla Suomea on herätty samaan aihepiiriin. Suomalaista saunakulttuuria, uimahallietikettiä ja naisten asemaa sekä tasa-arvoa on pitänyt valaista pääosin islamilaisesta kulttuurista tulleille turvapaikanhakijoille.

Tammikuun loppupuolella poliisi julkaisi arabian, kurdin ja somalin kielille käännetyn videon, jossa poliisi kertoo muun muassa, että Suomessa nainen on vapaa ja suojeltu ja voi pukeutua haluamallaan tavalla, liikkua missä tahansa ja mihin aikaan tahansa. Turvapaikanhakijoille kerrottiin videolla lisäksi, että Suomessa naisilta on kysyttävä lupa asioihin.

Tanuksen mielestä turvapaikanhakijoita ei pitäisi asettaa tietoisesti riskialueille eikä alueen normaalia käytäntöä ja kantaväestöä pitäisi vaarantaa.

Kansanedustaja on myös saanut kansalaispalautetta asiasta. Kaupin ulkoilualueet ja uimaranta ovat niin paljon katveessa, että ulkoilu on pelottanut osaa väestöstä.

– Jo syksyllä sain tietoa tilanteista, joiden vuoksi osa Kaupissa normaalisti lenkkeilevistä ovat lopettaneet lenkkeilyn, Tanus kertoo.

Myös osa Tampereen kaupunginhallituksen jäsenistä jakoi huolen. Kaupunginhallitus kuitenkin päätti maanantaina, että Kaupin sairaalan kiinteistöön perustetaan 300 asukkaan pysyvä vastaanottokeskus.

Tanus toivookin nyt, että kun pysyvä vastaanottokeskus päätettiin perustaa, sinne sijoitettaisiin lapsiperheitä.

– Toivon myös, että kaikista näistä asioista voitaisiin puhua kypsästi ja asiallisesti, ilman rasistin leimaa, hän sanoo.

 

 

Ylös