Tehy: Itsehallintoalueet rakennettava sote edellä

6.2.2016 klo 08:23 Politiikka KD Lehti

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy korostaa, että sote uudistusta on tehtävä ja vietävä eteenpäin ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon lähtökohdista.

Itsehallintoalueille suunniteltu eri valtionhallinnon ja maakuntien sekä kuntien tehtävien siirto ja rahoitus ei saa sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn mukaan tapahtua sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksella.

– Sote-uudistuksen rakenteelliset ratkaisut pitää saada nyt tehtyä, jotta päästään eteenpäin kansalaisten kannalta oleellisessa eli palvelujen kehittämisessä asiakaslähtöisiksi, Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo sanoo.

Liian useiden toimintojen siirtäminen itsehallintoalueille liian pikaisella aikataululla voi vaarantaa uudistuksen kokonaisuuden hallinnan.

– Sote-uudistuksen rakenteelliset ratkaisut pitää saada nyt tehtyä, jotta päästään eteenpäin kansalaisten kannalta oleellisessa eli palvelujen kehittämisessä asiakaslähtöisiksi, Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo sanoo.

Tehy näkee ongelmallisena, että itsehallintoalueet ja sote-alueet jakautuvat erilaisiin toiminnallisiin kokonaisuuksiin ja eri alueet ovat myös väestömäärältään hyvin eri kokoisia. Tämä saattaa lisätä alueiden välistä kilpavarustelua sekä erilaista osaoptimointia.

Tehy kiinnittää huomiota myös johtamisjärjestelmään sekä henkilöstön työnjakoon liittyviin kysymyksiin.

Uudistuksen onnistunut läpivienti edellyttää hyvää muutosjohtamista kaikilla organisaatiotasoilla ja valmistelun kaikissa vaiheissa. Johtajille ja esimiehille on turvattava tähän riittävä koulutus ja resurssit. Henkilöstön edustajilla on oltava mahdollisuus osallistua muutoksen valmisteluun sen kaikissa vaiheissa ja kaikilla tasoilla.

Uudistuksessa kuntien tehtäväksi jää hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, jota on pidettävä tiiviisti mukana valmistelussa. Tehyn mukaan yhteistyölle on luotava selkeät rakenteet kuntien ja sote-alueiden välille.

Kunnat tarvitsevat myös selkeitä kannusteita terveyden edistämiseen. Lisäksi on varmistettava toimiva yhteistyö neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa.

Ylös