Yhteisvastuukeräyksen kotimaan erityiskohde on Suomen Partiolaiset

8.2.2016 klo 09:23 Kotimaa Samuli Rissanen

Yhteisvastuukeräyksen tuotto käytetään tänä vuonna niin kotimaassa kuin ulkomailla nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. Tuotosta 60 prosenttia kanavoidaan ulkomaille, kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Yhteisvastuukeräyksen avannut presidentti Sauli Niinistö kertoo, että Yhteisvastuukeräyksen tuotto käytetään tänä vuonna niin kotimaassa kuin ulkomailla nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn.

– Kun suomalaisnuorilta itseltään on kysytty, mikä syrjäytymistä aiheuttaa, nousee painavimmaksi syyksi kavereiden puute.

Presidentti muistutti, että Suomessa on jopa kymmeniätuhansia syrjäytyneitä nuoria. Yhteiskunnasta sivuun jääminen ei tapahdu hetkessä, vaan se on usein vuosia vievä, salakavalakin kehitys.

– Ovi toisensa perään on sulkeutunut, niin ettei lopulta jaksa edes kokeilla, josko jokin ulospääsy vielä löytyisi.

– Kun suomalaisnuorilta itseltään on kysytty, mikä syrjäytymistä aiheuttaa, nousee painavimmaksi syyksi kavereiden puute, Niinistö muistutti puheessaan.

Kotimaassa yhteisvastuukeräyksen erityiskohde on Suomen Partiolaiset.

Yhteisvastuukeräyksen varoilla Suomen Partiolaiset käynnistävät toimintaa, jossa muun muassa vähävaraisia ja maahanmuuttajataustaisia lapsia ja nuoria otetaan mukaan partiotoimintaan.

Keräysvaroin tuetaan myös sisupartiotoimintaa, jotta yhä useampi kehitys-, aisti- tai liikuntavammainen pääsee osaksi partioliikettä.

– Partio korostaa vastuun ottamista itsestä, toisista ihmisistä, yhteiskunnasta ja ympäristöstä. Ne ovat arvoja ja tavoitteita, jotka sopivat kaikille ja kaikkialle, aikaa ja paikkaa katsomatta, Niinistö sanoi.

Ulkomaan esimerkkikohde on Rwamjanan pakolaisleiri Ugandassa. Leirillä asuu yli 60 000 ihmistä. Kerätyillä varoilla rakennetaan ammattikoulua ja sitä kautta siellä asuville nuorille näköaloja tulevaisuuteen.

 

Ylös