EHYT ry: Lisääntyneet päihdehaitat alentavat työllisyyttä

11.2.2016 klo 09:40 Kotimaa Samuli Rissanen

Kauppojen aukiolojen vapauttamisen johdosta hallitus pohtii nyt myös kauppojen alkoholin myyntiaikojen laajentamista. Ehkäisevää päihdetyötä tekevä yhdistys uskoo, että kasvu ja työllisyys kokevat kolauksen, jos alkoholinkulutus lisääntyy.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry uskoo, ettei alkoholin myyntiaikojen laajentaminen edistä kasvua ja työllisyyttä, sillä lisääntyvä alkoholinkulutus vähentää työelämään osallistumista.

Alkoholi tappaa pienituloisia ja vähän koulutettuja etenkin Itä-Euroopassa, Baltiassa, Suomessa ja Tanskassa.

– Se ei myöskään sovi yhteen hallituksen eriarvoisuuden vähentämiseen tähtäävän kärkihankkeen kanssa, hyvinvointisosiologian professori, EHYT ry:n hallituksen jäsen Juho Saari sanoo.

Hänen mukaansa myyntiaikojen laajentamisen seuraukset päihdehaittojen lisääntymiselle olisivat lisäksi ristiriidassa Sipilän hallituksen ohjelman keskeisten tavoitteiden kanssa.

Erot alkoholin ja tupakan käytössä selittävät puolet väestöryhmien välisistä terveyseroista.

Suomessa tupakan käyttöä on saatu vähennettyä, mutta alkoholia kuluu edelleen liikaa.

Alkoholi tappaa pienituloisia ja vähän koulutettuja etenkin Itä-Euroopassa, Baltiassa, Suomessa ja Tanskassa. Suomessa vuoden aikana sadastatuhannesta miehestä 99 ja sadastatuhannesta naisesta 26 kuolee alkoholin takia.

Kuolleisuus on noin kolme kertaa suurempaa vähiten koulutettujen kuin korkeimmin koulutettujen parissa.

Alkoholi lyhentää myös suomalaisten työuria. Kaikkiaan haitat ovat vuositasolla 5-6 miljardia euroa.

 

Ylös