”Puolueelle uusi nousu” – KD:n veteraanityöntekijät harvinaisessa tapaamisessa

24.2.2016 klo 07:35 Politiikka

Kristillisdemokraattien aiempia työntekijöitä kokoontui yhteen muistelemaan menneitä ja haaveilemaan puolueen kasvusta.

Tapaaminen pidettiin Pohjois-Haagassa Eliel Saarisen tiellä olevan palvelutalon kerhotiloissa.

– Kiittelimme Sari Essayah’n roolia puheenjohtajana. Nyt on hyvä lähtökohta ensi vaaleja silmälläpitäen. Niihin toivomme kasvua ja uutta nousua, toteaa koollekutsuja Pauli Virvonen.

Meillä oli lämmin muistelu vanhoista hyvistä ajoista. Samalla kuitenkin peilasimme tulevaisuutta ja iloitsimme Sari Essayah’n positiivisesta imagosta.

Osa paikallaolijoista on ollut jo vuosia poissa KD:n henkilökunnasta, osa siirtyi pois vasta 2015. Neljän kauden kansanedustaja Jouko Jääskeläinen lopetti Uudenmaan piirin puheenjohtajana vuodenvaihteessa. Ura Vantaan valtuustossa toki jatkuu.

– Pitkään aikaan emme olleet tavanneet, joten kerroimme myös kuulumisemme.

Tilaisuudessa huomioitiin myös Pauli Virvosen 75-vuotispäivä sekä Riitta Siitosen 80-vuotisjuhla. Virvonen työskenteli aiemmin puoluetoimistolla ja Siitonen puolestaan muun muassa KD:n Uudenmaan piirisihteerinä.

– Meillä oli lämmin muistelu vanhoista hyvistä ajoista. Samalla kuitenkin peilasimme tulevaisuutta ja iloitsimme Sari Essayah’n positiivisesta imagosta, Pauli Virvonen mainitsee.

– Ongelmana tosin näimme sen, että valtamedia on aika lailla vaiennut Kristillisdemokraattien ja Essayah’n tekemisistä.