Eduskunta pui veronkiertoa ajankohtaiskeskustelussa

26.4.2016 klo 11:32 Politiikka Samuli Rissanen

Eduskunta käy tänään ajankohtaiskeskustelun tarvittavista toimista veronkierron ja verovälttelyn kitkemiseksi. Keskustelualoite jätettiin puhemiehistölle pian Panama-vuodon julkistamisen jälkeen.

Keskustelualoitteen allekirjoittaneiden joukossa on kaikkien oppositiopuolueiden edustajia.

Lähtökohtana pitäisi olla, että verottajalla, poliisilla, toimittajilla ja kansalaisilla olisi mahdollisuus saada verotiedot osana normaalia talous- ja veroraportointia.

Allekirjoittaneiden mielestä poliitikot eivät ole olleet halukkaita puuttumaan veroparatiisitalouteen, minkä seurauksena valtiot menettävät huomattavia määriä verotuloja.

– Salaisuuksien verho peittää poliittisen sekä taloudellisen eliitin kytkökset, aloitteessa todetaan.

Keskustelualoitteessa vaaditaan, että yritysten ja yksityishenkilöiden verojen maksu ja taloudelliset kytkökset pitäisi läpivalaista. Kansanedustajat muistuttavat, että tiedot on tälläkin kertaa paljastanut tietovuotaja.

Lähtökohtana pitäisi olla, että verottajalla, poliisilla, toimittajilla ja kansalaisilla olisi mahdollisuus saada verotiedot osana normaalia talous- ja veroraportointia.

EU:ssa ja OECD:ssä on meneillään isoja veronkiertoon liittyviä hankkeita. Suomen edellisellä, pääministeri Jyrki Kataisen hallituksella oli ohjelma harmaan talouden ja veronkierron ehkäisemiseksi.

Allekirjoittaneiden edustajien mielestä nykyinen hallitus ei ole esittänyt konkreettisia uusia toimia veronkierron ja veronvälttelyn ehkäisemiseksi tai osoittanut erityistä aktiivisuutta kansainvälisillä foorumeilla.

Päinvastoin: esimerkiksi hallintarekisteri on ollut toistuvasti esillä julkisuudessa.

Keskustelualoitteessa vaaditaankin lisätoimia veronkierron ehkäisemiseksi sen sijaan, että leikataan palveluista ja tulonsiirroista.

– Konkreettisia keinoja verovälttelyn kitkemiseksi on olemassa. Veronkierto ja verovälttely on otettava vakavasti, ja niiden torjuntaan on suhtauduttava määrätietoisesti, aloitteen allekirjoittajat  huomauttavat.

Vajaa kuukausi sitten 400 toimittajaa eri puolilla maailmaa julkisti samanaikaisesti jättimäisen veroparatiiseihin liittyvän tietovuodon.

Paljastusten mukaan panamalainen Mossack Fonseca -asianajotoimisto on edesauttanut useiden satojen valtionpäämiesten, yritysten, rikollisten ja julkisuuden henkilöiden veronkiertoa hyödyntämällä monimutkaisia vero- ja yritysjärjestelyjä.

Ylen saamien tietojen mukaan Suomessa toimintaan on osallistunut ainakin pankkikonserni Nordea, jolla on ollut satoja Mossack Fonsecan perustamia pöytälaatikkofirmoja.

 

Ylös