”Viimeaikaiset paljastukset osoittavat, että yritysrakenteiden takana olevien todellisten omistajien selvittäminen on avain tehokkaassa taistelussa verovälttelyä, rahanpesua ja laitonta rahoitusta vastaan”, sanoi Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble äskettäin.

Se on totta. Jopa paljon kehuttu suoran omistuksen järjestelmä ei ole kovin hyvä paljastamaan omistuksia, sillä usein siellä arvopaperien omistajana on yritys, jota omistaa toinen yritys tai säätiö, ja omistusketjussa voi olla vaikkapa Virossa toimiva yritys ja niin edelleen. On voitava selvittää kuka on lopullinen edunsaaja.

EU:n jäsenmaat tulisi velvoittaa yhteisessä viranomaiskäytössä ja pankkien maksuliikenteen valvonnassa käytettävään yritysrekisteriin.

EU:ssa on rakenteilla rekisteri, johon kerätään tiedot suurimmista yrityksistä, ja niiden suurimmista edunsaajista, mutta se ei riitä. Omistuksia voi pilkkoa perustamalla uusia omistamiseen erikoistuvia yrityksiä tai säätiöitä.

Neljäs rahanpesudirektiivi asettaa pankeille lisää velvoitteita ilmoittaa epäilyttävistä rahansiirroista ja se edellyttää asiakkaiden tuntemista. Pankeilla ei kuitenkaan ole edellytyksiä suoriutua tehtävästä kunnialla, kun puuttuu kattava tietorekisteri yritysten ja säätiöiden omistuksista ja päätösvallan käyttäjistä. Edes salapoliisityö ei aina tuota tulosta.

EU:n jäsenmaat tulisi velvoittaa yhteisessä viranomaiskäytössä ja pankkien maksuliikenteen valvonnassa käytettävään yritysrekisteriin, josta sähköisellä haulla selviävät yhteisen talousalueemme yritysten ja säätiöiden todelliset omistajat ja päätösvallan käyttäjät ja muut perustiedot. Nämä selviäisivät myös silloin, kun omistuksia on ketjutettu.