”Nato-keskusteluun voi tulla uutta vauhtia, jos brexit toteutuu”

20.6.2016 klo 09:25 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen arvioi, että suomalaiseen Nato-keskusteluun voi tulla utta vauhtia, mikäli brexit toteutuu. Räsänen  osallistuu tällä viikolla Iso-Britannian EU-äänestyksen vaalitarkkailuun.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja entinen sisäministeri Päivi Räsänen arvioi YLE:n haastattelussa, että Iso-Britannian mahdollisen EU-eron vaikutukset ulottuvat maahanmuuttoon, turvallisuuteen ja koko Euroopan vakauteen.

Vaalitarkkailuun osallistuva delegaatio koostuu eri maiden kansanedustajista, joista Räsänen on ainoa suomalainen

Räsänen uskoo myös, että suomalaiseen Nato-keskusteluun tulee uutta vauhtia, mikäli brexit toteutuu.

– Vahvan jäsenvaltion poistumisella unionista olisi joka tapauksessa kauaskantoisia ja ainutlaatuisia taloudellisia ja poliittisia seurauksia Euroopalle. Suomelle Britannia on ollut ja on tärkeä kumppani unionin sisällä.

Räsänen matkustaa tällä viikolla Lontooseen osallistuakseen Iso-Britannian EU-kansanäänestyksen vaalitarkkailuun.

Vaalitarkkailuun osallistuva delegaatio koostuu eri maiden kansanedustajista, joista Räsänen on ainoa suomalainen.

 

Ylös