– Parasta olisi vaikuttaa poliittisilla tai tarvittaessa voimakkaammillakin toimenpiteillä lähtömaiden ongelmiin. Samalla on hyvä muistaa, että tässä tilanteessa on kyse akuutista hädästä, miettii kiintiöpakolaisena Suomeen 2004 saapunut Cyrus Jebraeil.

Euroopan unionin naapurustopolitiikan tavoitteena on ollut lisätä vakautta unionin lähiympäristössä. Nykytilanne kertoo karulla kielellä, miksi tavoite on ollut ymmärrettävä ja kannatettava.

Epävakaus, konfliktit ja sisällissodat Välimeren etelä- ja itäpuolella ovat johtaneet kasvavaan pakolaismäärään, kun ihmiset pakenevat kriisien jaloista. Liikkeellä on miljoonia ihmisiä, joista merkittävä osa pyrkii Eurooppaan ja EU:n alueelle.

Nopeasti kärjistyneen tilanteen hallitseminen on ollut haastavaa.

Suomeen Iranista kiintiöpakolaisena 2004 saapunut Cyrus Jebraeil miettii käsillä olevan kriisin problematiikkaa. Hänen perheensä oli kääntynyt kristinuskoon, ja elämä Iranissa käynyt mahdottomaksi. Jebraeil oli 27-vuotias tullessaan Suomeen.

– Pitkällä aikavälillä parasta olisi vaikuttaa poliittisilla tai tarvittaessa voimakkaammillakin toimenpiteillä lähtömaiden ongelmiin. Samalla on hyvä muistaa, että tässä tilanteessa on kyse akuutista hädästä.

Yleinen ilmapiiri on kaukana positiivisesta ja lämpimästi vastaanottavasta. Viranomaiset kyllä hoitavat omia tehtäviään mallikkaasti, mutta iso osa kansaa on mieluummin näkemättä minun näköisiäni ihmisiä katukuvassa.

Jebraeil kohdistaa katseensa Euroopan ulkopuolellekin.

– Pitää myös painostaa vauraita arabimaita osallistumaan tähän taakkaan. Saudi-Arabia, Qatar, Arabiemiraatit, Kuwait, Bahrain ja Oman ovat ottaneet nolla pakolaista, Jebraeil muistuttaa.

– Heillä on yhteinen kieli syyrialaisten ja irakilaisten kanssa, kulttuurit ovat aika lähellä, he tarvitsevat kipeästi työvoimaa ja rahaa on, hän luettelee.

Jebraeil kokee, että yleinen ilmapiiri maahanmuuttajia kohtaan on Suomessakin kiristynyt kriisin aikana. Tilanne saa miehen mietteliääksi.

– Yleinen ilmapiiri on kaukana positiivisesta ja lämpimästi vastaanottavasta. Viranomaiset kyllä hoitavat omia tehtäviään mallikkaasti, mutta iso osa kansaa on mieluummin näkemättä minun näköisiäni ihmisiä katukuvassa, Jebraeil toteaa.

Jebraeililla on myös ensikäden kokemusta viime vuoden syksyn aikana Tornioon Ruotsin kautta saapuneista turvapaikanhakijoista.

– Yritykseni tarjoaa tulkkaus- ja käännöspalvelua viranomaisille, yrityksille sekä yksityisille. Jotkut meidän tulkeistamme ovat olleet tulkkaamassa Tornion järjestelykeskuksessa. Itse olen myös tehnyt joitakin puhelintulkkauksia Länsi-Pohjan keskussairaalalle, jossa turvapaikanhakijat saavat hoitoa akuutteihin sairaustapauksiin, hän kertoo.

Jebraeil tietää, miten haastavaa tulijoiden on kotoutua Suomeen. Integroituminen on vaikeaa. Ikävä fakta on, että kaikkien kohdalla kotoutuminen ei onnistu.

Pitää opiskella kieli, kouluttautua ja saada töitä. Asetelma on hankala erityisesti aikuisille, joilla on vähäinen koulutustausta. Myöskään mahdolliset sotatraumat eivät helpota tilannetta.

Epäonnistunutta kotoutumista onkin ennaltaehkäistävä kaikin mahdollisin tavoin.

– Mielestäni kielen ja kulttuurin opettaminen on kaikista tärkein asia. ’Maassa maan tavalla’ pitää olla kotouttamisen perusperiaate. Tämä ei tarkoita sitä, että ei kunnioiteta toisten arvoja tai kulttuuria, mutta meidän ei tarvitse ujostellakaan omien tapojen opettamista. Mitä enemmän resursseja kohdistetaan kielen ja kulttuurin opettamiseen, sitä vähemmän tarvitsee kohdata ongelmatilanteita jälkikäteen, Jebraeil pohtii.

Jos kotoutuminen epäonnistuu, vaikutukset heijastuvat pitkälle maahantulijan elämään.

– Minua eniten huolestuttaa se, että pitemmällä aikavälillä vastasaapuneiden ihmisarvo kärsii, mikäli integroitumisessa epäonnistutaan. Silloin ihmiset jäävät loppuelämään ilman riittävää kielitaitoa ja ammatillista koulutusta, jonka seurauksena helposti syrjäytyy ja elämä menee muutenkin huonoon suuntaan, hän jatkaa.

Syrjäytymistä voinee ennaltaehkäistä jokainen tavallinenkin suomalainen. Jebraeil miettii, että ihanteellista olisi, jos jokaisella vastasaapuneella olisi suomalainen ystävä, joka auttaa kielen oppimisessa ja joka näyttää, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Käytännössä tämä ei tietenkään ole mahdollista.

– Viedään kaveri vaikka hiihtämään, ongelle, saunomaan tai istutaan hetken hiljaa hänen kanssaan ja opetetaan sekin, että ’puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa’, Jebraeil ideoi viitaten vanhaan suomalaiseen sanontaan.

Teksti: Lauri Kangasniemi