Oletko orpo tai tunnetko itsesi orvoksi?

27.8.2016 klo 13:30 Kolumnit Sari Tanus

Olin viikon kansainvälisen ”Maailma ilman orpoja”-kiertueen mukana. Suomen kymmenessä tilaisuudessa kuuden päivän aikana kuulimme pastori Mokhnenkon adoptoimien entisten katulasten uskomattomia tarinoita. Vuosia kaduilla, viemäreissä elänyt lapsi on nyt koulutuksen saanut ammattimuusikko, Ukrainan mestari jossain urheilulajissa tai Suomen elokuisessa kaatosateessa kodittomien lasten hyväksi, adoption puolesta pyörää polkeva nuori mies.

”Tänäänkin voi jonkun sydän avautua, tänäänkin jollekin lapselle voi löytyä koti, rakastava isä ja äiti. Se saa jaksamaan, polkemaan väsymyksestä huolimatta eteenpäin”, kertoi yksi nuorukaisista.

Moni lähellä ja kaukana tarvitsee apua. Muutetaan asenteet ja toimintamallit inhimillisemmiksi, ollaan lähellä ja autetaan sydämestä.

Rakkaus lapsiin, aito läsnäoleva lapsista välittäminen ja lasten eteen toimiminen voivat saada ihmeitä aikaan. Se muuttaa niin pientä kuin isoakin ihmistä.

Adoption mahdollisuudet konkretisoituivat silmien loisteessa. Olisiko hankkeeni ”Abortista Adoptioon”, keskustelun siirtäminen elämää säilyttäviin ja ylläpitäviin vaihtoehtoihin ja niiden avaamiin mahdollisuuksiin, voinut saada parempaa lähtölaukausta?

Viikon aikana puhuimme myös Suomen talvisodasta, Mainilan laukauksista ja yhtäläisyyksistä Ukrainan tilanteeseen. Kaksi vuotta sotaa Ukrainassa, rintamalinja vain 15 kilometrin päässä kotoa, yksi pojista rintamalla, kuolleita enemmän kuin media uutisoi… Ei ollut helppoa olla kaukana – ja toisaalta Euroopan kiertue soi kahden kuukauden rauhan pommituksista.

Oletko orpo vai tuntuuko sinusta siltä? Muistatko, että elämä voi muuttua silmänräpäyksessä?

Moni lähellä ja kaukana tarvitsee apua. Muutetaan asenteet ja toimintamallit inhimillisemmiksi, ollaan lähellä ja autetaan sydämestä.

Kirjoittaja on Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja erikoislääkäri Tampereelta.
Ylös