Käteinen raha on yllättäviä tilanteita varten-käyttö vähenee koko ajan

23.9.2016 klo 10:54 Kotimaa Samuli Rissanen

Käteisen käytön vähentyminen on kiistämätön fakta. Silti suurin osa suomalaisista käyttää ainakin silloin tällöin käteistä. Muissa pohjoismaissa ollaan pitemmällä; Tanskassa ei kaikissa paikoissa ole enää velvollisuutta ottaa käteistä vastaan.

Käteisen käyttö vähenee, mutta käteinen raha ei ole vielä kokonaan katoamassa. Säästöpankin teettämän kyselyn mukaan kaksi kolmesta suomalaista tarvitsee käteistä varautuakseen yllättäviin tilanteisiin.

Lisäksi yli puolet vastaajista sanoo käyttävänsä käteistä kirpputoreilla, myyjäisissä tai urheilu- ja harrasteseurojen puffeteissa.

Miehet kantavat käteistä enemmän mukanaan kuin naiset, jotka myös nostavat automaateilta pienempiä summia. Hivenen muita enemmän käteistä pitävät mukanaan eläkeläiset

Noin kaksi viidestä käyttää sitä päivittäisiin ostoihin (42,0 %) ja parkkeeraukseen (38,9 %).

Kovin paksua lompakkoa ei mukana kannella. Kolmella viidestä kyselyyn vastanneesta (58,1 %) oli lompakossa yleensä rahaa alle 50 euroa, joka kolmannella (32,5 %) alle 25 euroa. Joka viidennen lompakko oli hieman paksumpi – 18,8 prosentilla oli yli 100 euroa.

Miehet kantavat käteistä enemmän mukanaan kuin naiset, jotka myös nostavat automaateilta pienempiä summia. Hivenen muita enemmän käteistä pitävät mukanaan eläkeläiset.

Vähiten käteistä rahaa pitivät mukanaan alle 25-vuotiaat nuoret ja opiskelijat.

Käteistä ei käytä käytännössä lainkaan 3,4 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista. Pääkaupunkiseudulla lukema on selvästi korkeampi (7,6 %).

Muissa Pohjoismaissa ollaan vieläkin pitemmällä – esimerkiksi tanskalaisilla vaatekaupoilla, bensiiniasemilla ja ravintoloilla ei ole enää velvollisuutta ottaa käteistä vastaan.

Ruotsin keskuspankin mukaan Ruotsissa vain kaksi prosenttia kaikista maksuista tapahtuu käteisellä.

Maksukorttien lisäksi erilaiset maksutavat, kuten mobiili- ja lähimaksaminen on lisääntynyt. Sen sijaan virtuaalivaluuutasta ei ole tullut valtavirtaa. Vain 1,6 prosenttia oli käyttänyt virtuaalivaluuttaa, kuten bitcoineja.

Säästöpankin vastasi 30.6 – 15.8.2016 välisenä aikana 3 959 henkilöä.

Ylös