Clintonin ja Trumpin väittelyä pääsee katsomaan myös Suomessa

26.9.2016 klo 16:22 Ulkomaat Kristiina Kunnas

Yle striimaa ensi yön keskustelun, jossa Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat Hillary Clinton ja Donald Trump ottavat ensi kertaa mittaa toisistaan televisioväittelyssä.

Yhdysvaltain presidentinvaalien ehdokkaat, demokraattien Hillary Clinton ja republikaanien Donald Trump, väittelevät televisiossa ensimmäistä kertaa varhain aamulla Suomen aikaa. Yle striimaa väittelyn suorana, ja lisäksi sitä voi seurata myös ainakin Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien verkkosivuilta.

Myös uutiskanava CNN näyttää tilaisuuden suorana. Kaikki suuret amerikkalaiset televisioyhtiöt näyttävät luonnollisesti tapahtuman, jossa ei ole lainkaan mainostaukoja eikä sponsoreita.

Väittely saattaa rikkoa vaaliväittelyiden katsojaennätyksen, sillä jopa sadan miljoonan ihmisen odotetaan seuraavan sitä.

Väittely saattaa rikkoa vaaliväittelyiden katsojaennätyksen, sillä jopa sadan miljoonan ihmisen odotetaan seuraavan sitä. Tätä ennen eniten katsojia on kerännyt Jimmy Carterin ja Ronald Reaganin väittely vuonna 1980. Sitä seurasi liki 80 miljoonaa katsojaa.

Ensi yönä Hampsteadissa New Yorkissa käytävän väittelyn lisäksi ehdokkaat kohtaavat televisiossa vielä kahdesti. Väittelyt on levitetty pidettäviksi eri puolilla Yhdysvaltoja. St. Louis Missourissa kuuluu Keskilänteen kun taas Las Vegas Lousianassa etelävaltioihin.

Lähde: STT

 

Ylös