Sosiaalisen median alkoholimainonta tavoittaa alaikäiset

28.9.2016 klo 08:30 Politiikka KD Lehti

Alkoholimainokset ovat yhä läsnä alaikäisten nuorten arjessa, vaikka alkoholimainontaa rajoitettiin lainsäädännöllä runsas vuosi sitten, ilmenee Suomen ASH:n tuoreesta selvityksestä. Mainonnalla näyttää olevan myös vaikutusta siihen, mitä tuotteita alaikäiset suosivat.

Taloustutkimuksen Suomen ASH:n toimeksiannosta toteuttaman tutkimuksen mukaan alkoholimainonta tavoittaa alaikäiset nuoret. Lähes kaikki (95 prosenttia) haastatellut 13-17-vuotiaat ovat havainneet alkoholimainontaa.

Nuoret kertovat havainneensa alkoholimainontaa erityisesti televisiossa, kaupoissa ja internetissä.

Etenkin tytöt, 15-vuotiaat sekä ne, joiden kaveripiirissä käytetään alkoholia, ovat huomanneet alkoholimainontaa sosiaalisessa mediassa. Kaikkein eniten sitä on nähty Facebookissa, mutta erittäin usein myös YouTubessa ja Instagramissa

Mainonnan havaitseminen sosiaalisessa mediassa on kasvanut lähes räjähdysmäisesti kahdessa vuodessa. Vuonna 2016 sosiaalisessa mediassa alkoholimainontaa on havainnut yli puolet nuorista, kun vastaava luku vuonna 2014 oli 29 prosenttia.

Etenkin tytöt, 15-vuotiaat sekä ne, joiden kaveripiirissä käytetään alkoholia, ovat huomanneet alkoholimainontaa sosiaalisessa mediassa. Kaikkein eniten sitä on nähty Facebookissa, mutta erittäin usein myös YouTubessa ja Instagramissa.

Alkoholimainontaa rajoitettiin vuoden 2015 alusta voimaan tulleella lakiuudistuksella ja tämä näkyy muun muassa siiderimainonnassa, jota on havainnut entistä harvempi nuori. Olutmainonta sen sijaan näyttää silti yhä tavoittavan nuoret.

Muita selvästi useammin olutmainontaa ovat havainneet pojat ja 17-vuotiaat. Olut on myös kyselyyn vastanneiden kaveripiirissä suosituin alkoholijuoma.

– Tutkimus antaa vahvoja viitteitä siitä, että mainonnalla on selvästi vaikutusta alaikäisten alkoholinkäyttöön. Vaikka alkoholimainonnan sanotaan olevan kohdistettu aikuisiin, nuoret havaitsevat mainokset, ja ne ohjaavat heidän käyttäytymistään, Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja Mervi Hara huomauttaa.

– Lainsäädännössä kielletään alkoholin mainonta alaikäisille, mutta on hurskastelua väittää, että nuoret eivät näkisi aikuisille suunnattua alkoholimainontaa. Kysyä sopii, mitä meiltä aikuisilta puuttuisi, jos alkoholimainontaa rajoitettaisiin nykyistä tiukemmin.

Vaikka nuorten raittius on lisääntynyt, kyselyyn vastanneista joka toisen nuoren kaveripiirissä käytetään alkoholia. Sen käyttö lisääntyy selvästi iän myötä, samoin kiinnostus alkoholiin. Pääkaupunkiseudulla asuvat nuoret kuuluvat muita useammin sellaiseen kaveripiiriin, jossa käytetään alkoholia.

– Päihdejärjestöt ovat korostaneet, että tehokkain ja tasapuolisin malli olisi rajata mainonnan sisältö tuotetietoihin, kuten esimerkiksi Ranskassa tehdään. Näin toteutettuna mainonta palvelisi kuluttajaa, mutta ei loisi vääriä mielikuvia, Hara huomauttaa.

Suhtautuminen humalajuomiseen on tämän kyselyn perusteella pysynyt nuorten parissa viime vuodet lähes ennallaan: Joka toinen nuori suhtautuu siihen edelleen kielteisesti. Kielteisimmin suhtautuvat tytöt, 13-14-vuotiaat, Pohjois- ja Itä-Suomessa asuvat sekä ne, joiden kaveripiirissä ei käytetä alkoholia.

– Positiivista tuloksissa on, että muita alkoholijuomia kuin olutta käytetään selvästi vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Mutta täytyy pitää mielessä, että kaikki alkoholijuomat päihdyttävät. Jos alkoholilain kokonaisuudistuksen myötä sallitaan niin sanottujen limuviinojen tuominen vähittäiskauppoihin, suotuisa kehitys on vaakalaudalla. Limuviinathan ovat kuin suora jatke limsoille ja makeisille, kun nuori etsii aikuisuuttaan. Nyt poliittisilta päättäjiltä kaivattaisiinkin vastuullisuutta, Hara toteaa.

Alkoholimainonta ja nuoret 2016 -tutkimukseen haastateltiin yhteensä 500:aa 13-17-vuotiasta nuorta. Taloustutkimus toteutti puhelinhaastattelut Suomen ASH:n toimeksiannosta 16-26.8.2016.

Ylös