Kansanedustaja Sari Tanus haluaa kunnille rahaa homekoulujen ja päiväkotien korjauksiin

1.10.2016 klo 09:51 Politiikka Samuli Rissanen

Tanus esittää 50 miljoonaa euroa homekoulujen ja päiväkotien korjauksiin sekä kymmenen miljoonaa euroa Tekesille parempien teknisten ratkaisujen kehittämiseen.

Tanus perustelee aloitettaan sillä, että homekoulujen ja sisäilmaongelmista kärsivien päiväkotien tilanne Suomessa on hälyttävä.

Kunnille vallitseva tilanne on vaikea, sillä saneerattavia kouluja ja päiväkoteja on lähes kaikilla paikkakunnilla.

– Jopa 260 000 oppilasta ja heidän opettajansa kärsii erilaisista sisäilmaongelmista. Altistuminen homeelle voi sairastuttaa ihmisen koko loppu elämäksi. Näiden sairastumisten kustannukset yhteiskunnalle ovat valtavat, henkilökohtaisista kärsimyksistä puhumattakaan.

Kunnille vallitseva tilanne on vaikea, sillä saneerattavia kouluja ja päiväkoteja on lähes kaikilla paikkakunnilla. Kunnat ovat riippuvaisia valtion osallistumisesta korjauksiin.

Tanus esittää hankkeeseen 50 miljoonaa euroa lisärahaa valtion ensi vuoden budjettiin.

– Nykyisen työllisyystilanteen takia, korjauksia olisi hyvä päästä aloittamaan pikaisesti. Varsinkin Keski- ja Pohjois-Suomessa sillä olisi hyvin suuri työllistävä vaikutus, hän sanoo.

Korjausvelan kokonaissummaksi on arvioitu yli miljardi euroa. Ongelmien ratkaisu vaatii vuosikausien työn, jossa korjauksiin varataan riittävästi varoja, mutta myös panostusta tutkimukseen, jonka avulla ongelmien syyt selvitetään huolella.

– Nykyiset rakentamismääräykset ja huono rakentamisen valvonta aiheuttavat sen, että jo aivan uusissa kouluissa törmätään sisäilmaongelmiin, Tanus muistuttaa.

Myös sisäilman analyysimenetelmille on suuri tarve, samoin teknisille ratkaisuille, jotka olisivat mahdollisesti huomattavasti edullisempia ratkaisuja kuin korjausrakentaminen ja kokonaan uudelleen rakentaminen.

Tähän tarkoitukseen Tanus esittää 10 miljoonaa euroa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiorahoitusta.

 

 

Ylös