Kristillisdemokraattien aloite sokeriverosta saa kannatusta kokoomusedustajilta

17.10.2016 klo 10:25 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien ehdotus sokeriveron käyttöönotosta näyttäisi kelpaavan ainakin kokoomuksen kansanedustajille ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenille Sanna Lauslahdelle, Sari Sarkomaalle ja Sari Raassinalle.

Kristillisdemokraattien kansanedustajat jättivät hallitukselle toimenpidealoitteen sokeriveron käyttöönotosta lokakuun alussa.

KD tavoittelee terveysperustaisella sokeriverolla 300 miljoonan euron lisätuottoa vuosittain valtion budjettiin. Esitys sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin.

Kristillisdemokraatit muistuttavat, että sokerivero kohdistuu tasapuolisesti eri tuoteryhmiin ja perustuu elintarvikkeisiin lisättyyn sokeriin

Sokerin kulutusta vähentävälle terveysperusteiselle verolle on KD:n mukaan kansanterveydellinen tarve, ja vero on myös EU-lainsäädännön puitteissa mahdollista asettaa.

Terveysperusteinen sokerivero korvaisi nykyisen makeisveron, jonka hallitus on päättänyt poistaa ensi vuoden alusta lukien.

Kristillisdemokraatit muistuttavat, että sokerivero kohdistuu tasapuolisesti eri tuoteryhmiin ja perustuu elintarvikkeisiin lisättyyn sokeriin. Veronalaisia olisivat Suomessa valmistettu sokeri, maahantuotu sokeri ja kaikki maahantuodut sokeria sisältävät tuotteet.

Veropohja laajenisi, kun veron piiriin tulisi laaja kirjo sokeria sisältäviä tuotteita, kuten keksejä, vanukkaita ja jogurtteja.

Verolla edistettäisiin terveyttä sekä vähennettäisiin terveydenhoidon kustannuksia.

Muun muassa Evira ja THL ovat puhuneet sokeriveron puolesta.

Ajankohta uusvanhan veron käyttöönotolle olisi otollinen: Vero on ensi vuodenvaihteesta lähtien mahdollinen, kun pakkausmerkintälainsäädäntö uudistuu ja elintarvikkeiden sokerimäärän ilmoittaminen tulee pakolliseksi.

Kristillisdemokraattien ehdotuksessa sokeriveron otettaisiin käyttöön ensi vuoden alusta ja sen aloitustasoksi 1,875 euroa /kg, jolloin arvioitu verokertymä vuoden 2017 ajalta on 300 miljoonaa euroa.

Makeisten osalta verotaso vastaisi suurin piirtein poistuvaa makeisveroa, eli 200 gramman suklaalevystä valmisteveron suuruus olisi 0,18 euroa.

Myös hallituspuolue Kokoomuksen riveissä löytyy ymmärrystä uudelle verolle. Kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Sanna Lauslahti, Sari Sarkomaa ja Sari Raassina ehdottavat Verkkouutisten (15.10) mukaan terveysperusteisen sokeriveron säätämistä ohjaamaan kuluttajia terveellisimpiin valintoihin.

Ylös