Suurin osa asukkaista tyytyväisiä, tekemisen puute vaivaa – Vastaanottokeskusten asukkaat vastasivat

24.10.2016 klo 11:30 Kotimaa Kristiina Kunnas

Valtaosa vastaanottokeskuksien asukkaista kokee olonsa turvalliseksi ja on pääosin tyytyväisiä keskusten henkilökuntaan. Tämä selviää Maahanmuuttoviraston kyselytutkimuksesta, johon vastasi yli 3 000 turvapaikanhakijaa 81 vastaanottokeskuksesta.

82 prosenttia aikuisista turvapaikanhakijoista koki, että työntekijät vastaanottokeskuksissa kohtelevat heitä hyvin, ja 87 prosenttia oli erittäin tyytyväinen tai tyytyväinen turvallisuuteensa. Alaikäisistä turvapaikanhakijoista oli tyytyväisiä työntekijöiden kohteluun 68 prosenttia ja turvallisuuteen 81 prosenttia.

– Vastaanottokeskuksen työntekijät kohtelevat inhimillisesti, tasa-arvoisesti, hellästi. Palvelu on hyvää ja vastaanotto mahtavaa, yksi aikuisista vastaajista kommentoi kyselyssä.

Suurin osa toivoi lisää tekemistä, harrastuksia, suomen kielen opetusta sekä työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksia.

Vaikka turvallisuudentunne oli useimmilla hyvä, joissakin vastaanottokeskuksissa on huolestuttanut vastaanottokeskuksen ulkopuolella liikkuminen.

– Sisällä on turvallista, ulkona odinit uhkana. Kaupat ovat kaukana, vaikea mennä kun ei ole turvallista, yksi vastaajista kommentoi.

Osa vastaajista koki terveydenhoitajan tai sosiaalityöntekijän tavoittamisen vaikeaksi. Joka viides turvapaikanhakijoista oli tyytymätön tai erittäin tyytymätön terveydenhoitajan tavoittamiseen. Noin puolet oli kuitenkin siihenkin tyytyväisiä.

Eniten ongelmia oli tutkimuksen mukaan tekemisen puutteessa. Joka neljäs aikuisista turvapaikanhakijoista oli erittäin tyytymätön päivittäisen tekemisen määrään. Suurin osa toivoi lisää tekemistä, harrastuksia, suomen kielen opetusta sekä työllistymis- ja koulutusmahdollisuuksia.

– Ahdistusta omasta turvapaikka-prosessista, stressiä omasta tilanteesta. Toimintaa niin, ettei tarvitse miettiä ja ahdistua, yksi vastaajista kommentoi.

Maahanmuuttovirasto pitää kyselyn tuloksia hyvinä ottaen huomioon viime vuoden suuret hakijamäärät, virasto kertoo tiedotteessa.

Yli 3 000 vastaajasta noin 600 oli alaikäisiä turvapaikanhakijoita. Kysely tehtiin kesällä 2016.

Lähde: STT
Ylös