Syyrian rauhan puolesta marssittiin – Venäjä ei harkitse uutta tulitaukoa

24.10.2016 klo 18:58 Politiikka Kristiina Kunnas

Saattokellot soivat viiden aikaan iltapäivällä Kallion kirkossa ja lisäksi 800 muussa kirkossa ympäri Eurooppaa ja maailmaa. Syyrian rauhan puolesta myös marssittiin.

Rauhanmarssiin kokoontui tuhansia Helsingin keskustassa. Kallion kirkosta lähtenyt saattokellojen soitto huipentui tänään maanantaina, YK:n päivänä, ympäri maailmaa kaikuneisiin kellojen ääniin.

Tulitaukoa ei kuitenkaan ole tulossa. Venäjä ei tällä hetkellä harkitse uutta tulitaukoa Aleppoon, sanoi varaulkoministeri Sergei Rjabkov maanantaina uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Varaulkoministerin mukaan kapinalliset estivät siviilien evakuoinnin Alepposta edellisen, lauantaina päättyneen tulitauon aikana.

Rjabkovin mukaan tulitauko ei ole ajankohtainen ennen kuin Syyrian hallitusta vastaan taistelevat ryhmittymät saadaan kuriin. Varaulkoministerin mukaan kapinalliset estivät siviilien evakuoinnin Alepposta edellisen, lauantaina päättyneen tulitauon aikana.

Rjabkovin mukaan Yhdysvaltojen johtama liittouma on keskittynyt arvostelemaan Venäjää sen sijaan, että yrittäisi vaikuttaa kapinallisiin.

Taistelut ja ilmaiskut Aleppossa ovat jatkuneet kiivaina sen jälkeen kun tulitauko päättyi.

Maanantaina raportoitiin pommituksista myös Syyrian luoteisosassa, jossa surmansa sai toistakymmentä siviiliä.
Lähde: STT, AFP

Ylös