Toimeentulotuen hakeminen Kelasta alkoi–vältä ruuhka ja hae tammikuun 2017 tuet nyt

2.12.2016 klo 07:55 Kotimaa Samuli Rissanen

Kuntien sosiaalitoimistojen sijasta toimeentulotukea haetaan jatkossa Kelasta. Tammikuun 2017 tukea voi hakea paperihakemuksella 1.12. alkaen.

Koska toimeentulotuen asiakkaita on paljon, Kelan toimistoissa voi olla ruuhkaa vuodenvaihteessa. Tukea kannattaakin hakea heti joulukuun alussa.

– Pelkästään joulukuussa odotamme saavamme 150 000 hakemusta, hankepäällikkö Heli Kauhanen kertoo.

Toimeentulotuen siirto Kelan hoidettavaksi takaa eri puolilla Suomea asuville asiakkaille yhdenvertaisemman kohtelun. Myös asiointi helpottuu: 80 prosenttia toimeentulotuen asiakkaista on jo entuudestaan Kelan asiakkaita.

Kaikki Kelan palveluneuvojat on koulutettu toimeentulotuen tehtäviin. Joulu- ja tammikuussa toimistoissa asiakkaita auttavat palveluneuvojien lisäksi myös palveluopastajat, jotka tiedustelevat toimistoon tulijoilta asioinnin syytä.

Tavoitteena on tarjota asiakkaalle hänelle sopivinta palvelua heti, kun hän astuu toimistoon.

Toimeentulotuen hakeminen tehostuu entisestään, kun verkkoasiointi avautuu 12. joulukuuta. Myös hakemuksen liitteet voi toimittaa verkossa. Liitteeksi riittää esimerkiksi selkeä kännykällä otettu kuva.

– Valtaosa toimeentulotuen asiakkaista on toimittanut perinteisen paperihakemuksen kunnan sosiaalitoimeen, sillä verkkoasiointia on ollut tarjolla harvassa kunnassa. Hakeminen helpottuukin verkkoasioinnin myötä huomattavasti, Kauhanen kertoo.

Toimeentulotukihakemusten käsittely alkaa Kelassa 15.12.2016. Ensimmäinen maksupäivä on 2.1.2017. Kunnan sosiaalitoimisto voi harkintansa mukaan myöntää edelleen täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea.

Toimeentulotuki on Suomessa asuvan tai oleskelevan henkilön tai perheen viimesijainen taloudellinen tuki, joka kattaa elämän perusmenoja. Tuki on tarkoitettu lyhytaikaiseksi.

Sen tarkoitus on auttaa tilapäisten vaikeuksien yli, ehkäistä sellaisten syntymistä ja edistää itsenäistä selviytymistä.

 

Ylös