”Muistan sotaveteraani-isäni viimeisen itsenäisyyspäivän” – KD-kansanedustajat kertovat itsenäisyyspäivästään

6.12.2016 klo 15:44 Kotimaa Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien kansanedustajille itsenäisyyspäivä on suuri juhlapäivä. He tietenkin osallistuvat virallisiin juhlallisuuksiin, mutta päivällä on muutakin merkitystä ja perinteitä on ollut jo nuoresta lähtien.

Annetaan heidän kertoa itse.

 

IMG_9186Sari Essayah, kansanedustajana 2003–2007 ja vuodesta 2015

Päivääni kuuluu osallistuminen itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelukseen. Tällä kertaa myös perheen nuoret ovat kaupungissa, joten syömme yhdessä Roopen ja heidän kanssaan.

Koskettavinta on Suomen historia ja itsenäistyminen sekä sen säilyminen; siinä näkyy Jumalan varjelus.

Lipunnosto on varmaankin asia, joka on toistunut itsenäisyyspäivästä toiseen. Lapsena voitin kirjoituskilpailusta “Itsenäinen Suomi, yhteinen asiamme” pöytälipun, jota pidin kirjoituspöydälläni vuosia. Kirjoituspöytä sai siitä aika virallisen ilmeen ja leikkikaveri kiusasi, että ”meinaatko presidentiksi”.

Lapsena voitin kirjoituskilpailusta “Itsenäinen Suomi, yhteinen asiamme” pöytälipun, jota pidin kirjoituspöydälläni vuosia. Kirjoituspöytä sai siitä aika virallisen ilmeen ja leikkikaveri kiusasi, että ”meinaatko presidentiksi”.

img_9811Antero Laukkanen, kansanedustajana vuodesta 2015

Vastaanotan Espoo-mitalin Espoon itsenäisyyspäivän juhlassa Espoo Areenalla. Mitali myönnetään ansioistani espoolaisten hyväksi.

Juhlavinta itsenäisyyspäivässä ovat sinivalkoiset liput liehumassa kaikkialla ja veteraanikuoron laulu.

Lämpimiin muistoihin kuuluu, kun olin aikanaan 80-luvulla Helsingin keskustassa talonmiehenä. Oli jotenkin poikkeuksellisen hienoa saada itsenäisyyspäivänä nostaa Suomen lippu ylös taloyhtiön lipputankoon. Siinä aina herkistyi, kun muisti miten kalliin hinnan monet maksoivat itsenäisyydestämme. Heidän kunniakseen ikkunoille sytytetyt kynttilät on perinne, joka myös aina koskettaa.

Lämpimiin muistoihin kuuluu, kun olin aikanaan 80-luvulla Helsingin keskustassa talonmiehenä. Oli jotenkin poikkeuksellisen hienoa saada itsenäisyyspäivänä nostaa Suomen lippu ylös taloyhtiön lipputankoon.

IMG_9447Päivi Räsänen, kansanedustajana vuodesta 1995

Vietän itsenäisyyspäivää perheeni kanssa. Samalla juhlimme Niilon nimipäivää.

Itsenäisyyspäivän juhlavuus tiivistyy sanaan kiitollisuus. Keskeistä siinä on kunnioitus ja arvostus edeltävien sukupolvien työtä kohtaan.

Itsenäisyyspäivä on perheellemme juhlapäivä, se alkaa lipun vetämisellä salkoon ja kynttilöiden sytyttämisellä. Virallisissa juhlallisuuksissa olemme aina nauttineet siitä, että saamme kahdestaan mieheni kanssa lähteä niihin.

Itsenäisyyspäivä on perheellemme juhlapäivä, se alkaa lipun vetämisellä salkoon ja kynttilöiden sytyttämisellä.

 

2016_sari_tanus_marras16_kuvajukkasalmiSari Tanus, kansanedustajana vuodesta 2015

Päivääni kuuluu juhlajumalanpalvelus Tuomiokirkossa, sitten pariin itsenäisyyspäivän tilaisuuteen osallistuminen ennen illan vastaanottoa presidentinlinnassa.  Salmen Jukka pitää huolen, että olen oikeassa osoitteessa oikeaan aikaan, ja on kanssani juhlavastaanotolla.

Juhlavinta päivässä on itsenäisyys. Päivän juhlavuus kumpuaa syvästä kiitollisuudesta ja arvostuksesta niitä ikäihmisiä kohtaan, jotka taistelivat itsenäisyyden puolesta ja sitkeästi työtä tehden ovat edesauttaneet maan rakentamisessa. Haluan toivottaa Suomen kansalle hyvää ja siunattua itsenäisyyspäivää, jokaiselle!

Itsenäisyyspäivän iltana laitoimme kotona joka ikkunalle kaksi kynttilää palamaan. Ne osoittavat kiitollisuutta ja kunnioitusta ja ovat minulle myös merkki siitä, että koti osaltaan haluaa olla rintamassa rakentamassa ja vaalimassa itsenäistä Suomea. Se on kaunis tapa, jonka soisi säilyvän. Linnanjuhlien pukuloistoa seurattiin television välityksellä. On etuoikeus saada nyt itse osallistua juhliin. Olen siellä nimenomaan kansan edustajana  ja näin mukanani ovat kaikki kannattajat ja työn tukijat.

Linnanjuhlien pukuloistoa seurattiin television välityksellä. On etuoikeus saada nyt itse osallistua juhliin. Olen siellä nimenomaan kansan edustajana ja näin mukanani ovat kaikki kannattajat ja työn tukijat.

IMG_4072Peter Östman, kansanedustajana vuodesta 2011

Tälläkin kertaa osallistun vaimoni kanssa tasavallan presidentin vastaanottoon. Olen tulossa aamukoneella Brysselistä. Toivon koneeni olevan ajoissa, sillä menen lentokentältä suoraan Tuomiokirkkoon ja itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen.

Juhlavinta päivässä on itsenäisyys. Isäni syntyi samana vuonna kuin Suomi itsenäistyi. Hän joutui monien muiden tavoin viettämään melkein viisi vuotta nuoruudestaan sodissa, siis sekä talvi- että jatkosodassa. Sodan loppuvaiheessa vain muutama viikko ennen sen loppumista, hän haavoittui kahdesti.

Juhlava kiitollisuuden tunne nousee mieleen, kun ajattelee miten käsittämättömän arvokas on jokainen isänmaan puolesta menetetty henki. Veteraanit ovat jo hyvin vanhoja. Sankarivainajista useimmat olivat nuoria. Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys, joten on hyvä muistaa edes kerran vuodessa, kuinka kallis hinta itsenäisestä maastamme on maksettu.

Kallisarvoinen muistoni on itsenäisyypäivän illalta viisi vuotta sitten. Olemme syntymäkodissani. Kello on 18. Ikkunassa palaa kaksi kynttilää. kynttilän. Isäni on vielä elossa. On viimeinen itsenäisyyspäivä, jonka hän sai viettää kotonaan. Katson isääni. Hän istuu kiikkutuolissa. Kädet ovat ristissä. On hiljaista. Ajatukset ja muistot puhuvat. Olen kiitollinen.

Juhlavinta päivässä on itsenäisyys. Isäni syntyi samana vuonna kuin Suomi itsenäistyi. Hän joutui monien muiden tavoin viettämään melkein viisi vuotta nuoruudestaan sodissa, siis sekä talvi- että jatkosodassa.

Ylös