Suosikkikalojen terveellisyys romahti

8.12.2016 klo 08:24 Kotimaa KD Lehti

Kuluttaja-lehti selvitti, että kasvatettu Norjan lohi ja kotimainen kirjolohi eivät ole enää yhtä terveellisiä kuin aiemmin.

Lohessa on yli puolet vähemmän omega-3:siin kuuluvia DHA- ja EPA-rasvahappoja kuin vielä noin kymmenen vuotta sitten. Omega-3-rasvahapot ovat tärkeitä sydän- ja verisuoniterveydelle.

Terveellisyyden heikentyminen johtuu kalalle syötetystä rehusta, jossa on nykyään yhä enemmän kasviproteiinia kalan sijaan

Terveellisyyden heikentyminen johtuu kalalle syötetystä rehusta, jossa on nykyään yhä enemmän kasviproteiinia kalan sijaan.

Rehussa perinteisesti käytetyn kalaöljyn- ja jauhon hinta on noussut tuntuvasti, koska ylikalastus on verottanut kalakantoja. Tämän vuoksi rehussa käytetään aiempaa enemmän esimerkiksi soijaa, härkäpapua ja kasviöljyä.

Ympäristön kannalta muutos on hyvä. Muutos suosii myös kuluttajia, sillä lohta ja kirjolohta ei voitaisi myydä yhtä edullisesti kuin nykyään, jos rehua ei olisi muutettu kasvispainotteiseksi. Kasvatettu Norjan lohi on suomalaisten ylivoimaisesti syödyin kala.

Kotimaisista kaloista syödään eniten viljeltyä kirjolohta.

Ylös