Kristityt ovat maailman vainotuin ihmisryhmä

12.1.2017 klo 10:59 Politiikka Samuli Rissanen

World Watch List 2017-raportin mukaan kristittyjä vainotaan yhä enemmän. Pohjois-Korea on jälleen ykkösenä; maa on poikkeuksellisen aggressiivinen uskonnonvapauden rajoittamisessa.

Open Doors -järjestön juuri julkaisemasta World Watch List 2017 -raportista käy ilmi, että kristittyihin kohdistuva vaino on lisääntynyt maailmassa entisestään.

Kristityt ovat jo useamman vuoden olleet maailman vainotuin uskonnollinen ihmisryhmä. World Watch List 2017 -raportin mukaan yhteensä noin 350 miljoonaa kristittyä koki vainoa vakaumuksensa vuoksi.

Noin 215 miljoonan kristityn kohdalla vaino on vakava-asteista.

Vuoden 2017 listauksen kärkimaista yhdeksän oli myös viime vuoden listauksen kärkikymmenikössä: Pohjois-Korea, Somalia, Afganistan, Pakistan, Sudan, Syyria, Irak, Iran ja Eritrea

Uskonnollisperusteinen vaino on lisääntynyt etenkin Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa uskonnollisen nationalismin nousun seurauksena.

Kristittyjen kokema vaino lisääntyi listauksen 50 maassa kokonaisuudessaan hieman vuodesta 2016. Lähes neljännes lisäyksestä liittyy yhä autoritäärisempiin hallintojärjestelmiin kahdeksassa Lähi-idän maassa ja Pohjois-Afrikassa. Näitä maita ovat Algeria, Egypti, Iran Jordania, Palestiinalaisalueet, Qatar, Turkki ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat.

Open Doors -järjestön vuosittain julkaisemaan World Watch List -raporttiin kootaan 50 maata, joissa kristittyihin kohdistuu kaikkein eniten vainoa maailmassa. Kymmenen kärki on pysynyt pääosin ennallaan.

Vuoden 2017 listauksen kärkimaista yhdeksän oli myös viime vuoden listauksen kärkikymmenikössä: Pohjois-Korea, Somalia, Afganistan, Pakistan, Sudan, Syyria, Irak, Iran ja Eritrea.

Vainoamisen kärkikymmenikössä ovat vakavuusjärjestyksessä Pohjois-Korea, Somalia, Afganistan, Pakistan, Sudan, Syyria, Irak, Iran, Eritrea ja Jemen.

– Pohjoiskorealaiset kristityt vaarantavat vakaumuksensa vuoksi sekä oman että perheensä elämän, Open Doors International -järjestön strategisen tutkimuksen johtaja Ron Boyd-MacMillan toteaa.

Somalia siirtyi listan kärkikymmenikössä ylöspäin neljä sijaa ja on nyt sijalla kaksi. Sijalla yhdeksän oleva Jemen on ainoa uusi tulokas listan kymmenen kärjessä kun taas Libya on pudonnut pois kärkikymmeniköstä.

Jemenin kristityt ovat juuttuneet Saudi-Arabian tukemien lojalistien ja Iranin tukemien Huthi-kapinallisten välisen sisällissodan keskelle. Islaminuskosta luopuminen on Jemenissä, kuten monissa muissakin muslimimaissa, kuolemalla rangaistava teko.

– Kristityt kokevat Jemenissä vainoa monelta eri suunnalta. Sekä islamistiset militantit, Isis että al-Qaeda vainoavat heitä riippumatta siitä, ketkä ovat vallassa, Boyd-MacMillan sanoo.

Irakissa ja Syyriassa raportoitiin aiempaa vähemmän välikohtauksia, sillä useimmat kristityt ovat paenneet Isisin hallussaan pitämiltä alueilta. Alueella elävät kristityt ovat kuitenkin edelleen hyvin ahtaalla.

Kuudesta eniten vainopisteitään lisänneestä maasta viisi sijaitsee Etelä- tai Kaakkois-Aasiassa. Näitä maita ovat Intia, Bangladesh, Laos, Bhutan ja Vietnam.

– Selvänä suuntauksena on nähtävissä, että Aasian maat nousevat listassa yhä ylemmäs uskonnollisen nationalismin vuoksi. Tämä on ilmeisintä Intiassa, joka on nyt listalla korkeammalla kuin koskaan, Boyd-MacMillan kertoo.

World Watch List -raporttia koostavien tutkijoiden mukaan Intian kansanpuolueen nousu valtaan on päästänyt Intiassa uskonnollisen nationalismin valloilleen. Kristittyihin kohdistuvat väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet maan pohjoisosissa hindulaisen Intian kansanpuolueen voitettua vaalit vuonna 2014. Intian pohjoisosissa elää noin 40 miljoonaa kristittyä.

– Intian hindulais- ja buddhalaisenemmistöiset naapurimaat ovat olleet mallina siitä, kuinka pyrkimys kansalliseen uskonnolliseen identiteettiin on edistänyt epävakaiden hallitusten asemaa vallan kahvassa, Boyd-MacMillan sanoo.

Auditoitu tutkimusmenetelmä

Vuoden 2017 World Watch List -raportti on koottu 12 kuukauden ajalta päättyen 31. lokakuuta 2016. Raportissa vainolla tarkoitetaan rajoituksia, syrjintää tai vihamielisyyttä, jota yksittäinen henkilö tai ryhmä kokee kristillisen vakaumuksensa vuoksi. Tämä sisältää vihamieliset asenteet, sanat ja teot kristittyjä kohtaan.

Open Doors laatii World Watch List -raportin tutkimalla viittä elämän eri osa-aluetta, joilla kristillisen uskon harjoittamista rajoitetaan tai vainotaan eri maissa. Listauksessa tutkitaan erikseen myös kristittyihin kohdistuvan väkivallan, kuten murhien ja kirkkojen polttamisten ilmenemistä.

Kansainvälinen uskonnonvapauden instituutti (IIRF, International Institute for Religious Freedom) on auditoinut eri maiden pistemäärien laskemiseksi kehitetyt menetelmät ja maiden välisen vertailun.

Open Doors Finland ry toimii osana maailmanlaajuista Open Doors International -järjestöä. Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa.

Open Doors toimii ekumeenisesti, kristilliseltä arvopohjalta ja on poliittisesti sitoutumaton.

Ylös