Euroopan parlamentti valitsee uuden puhemiehensä

17.1.2017 klo 08:00 Politiikka Samuli Rissanen

Euroopan parlamentin viisivuotinen vaalikausi on nyt puolivälissä ja se merkitsee, että parlamentti saa uuden puhemiehen.

Euroopan parlamentin jäsenet valitsevat tänän uuden parlamentin puhemiehen seuraavalle kahden ja puolen vuoden kaudelle. Täysistuntoviikon aikana valitaan myös parlamentin 14 varapuhemiestä ja viisi kvestoria.

Ennen puhemiesvaalin ensimmäistä äänestyskierrosta noin klo 9 (klo 10 Suomen aikaa) puhemiesehdokkaat esittäytyvät ja pitävät lyhyet puheenvuorot.

Äänestys toteutetaan salaisena lippuäänestyksenä.

Tähän mennessä seitsemän ehdokasta useasta eri poliittisesta ryhmästä on ilmoittautunut ehdolle uudeksi parlamentin puhemieheksi

Puhemiesvaalin aikana puhetta johtaa väistyvä puhemies Martin Schulz.

Tähän mennessä seitsemän ehdokasta useasta eri poliittisesta ryhmästä on ilmoittautunut ehdolle uudeksi parlamentin puhemieheksi. Uusia ehdokkaita voi ilmoittautua ehdolle ennen kolmea ensimmäistä äänestyskierrosta.

Mikäli yksikään ehdokas ei saa ehdotonta enemmistöä annetuista hyväksytyistä äänistä kolme ensimmäisen kierroksen äänestyksissä, kaksi eniten ääniä kolmannella kierroksella saanutta ehdokasta jatkavat neljännelle kierrokselle.

Eniten ääniä saanut ehdokas tulee valituksi. Tällä hetkellä ehdolla ovat Eleonora Forenza, Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmä/Pohjoismaiden vihreä vasemmisto (GUE/NGL), (Italia), Jean Lambert, Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmä (Greens/EFA), (Yhdistynyt kuningaskunta), Gianni Pittella, Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien ryhmä (S&D), (Italia), Laurenţiu Rebega, Kansakuntien ja vapauden Eurooppa (ENF), (Romania), Helga Stevens, Euroopan konservatiivit ja reformistit (ECR), (Belgia), Antonio Tajani, Euroopan kansanpuolueen ryhmä (EPP), (Italia), Guy Verhofstadt, Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä (ALDE), (Belgia).

 

Ylös