Suomalaisten varallisuus tuplaantui 30 vuodessa

15.2.2017 klo 11:30 Kotimaa Samuli Rissanen

Tyypillisen suomalaisen kotitalouden nettovarallisuus on nykyään 110 000 euroa. Summa on lähes kaksi kertaa suurempi kuin vuonna 1987, jolloin FIM perustettiin.

100-vuotisjuhliaan viettävä Suomi on vaurastunut tuntuvasti viimeisen 30 vuoden aikana. Vuonna 1987 suomalaisten kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani oli vajaat 60 000 euroa.

Vuoden 2013 lukujen perusteella nettovarallisuus oli jo 110 000 euroa, eikä suomalaisten vaurastuminen osoita laantumisen merkkejä.

– Lähivuosina moni voi huomata olevansa yllättävän varakas perittyään kaksion kaupungin keskustasta

Tilastokeskuksen keräämistä tiedoista käy ilmi, että suomalaisten kotitalouksien nettorahoitusvaroilla mitattu varallisuus lisääntyi viime vuonna.

– Varallisuushintojen suotuisa kehitys ja reaalitalouden kasvu lisäävät suomalaisten varallisuutta myös jatkossa, arvioi FIMin pääekonomisti Timo Hirvonen.

Kotimainen finanssiala käy parhaillaan läpi kovaa myllerrystä. Samaan aikaan suomalaisten varallisuus on murroskohdassa, kun suuret ikäluokat alkavat siirtää omaisuuttaan jälkipolvilleen.

– Lähivuosina moni voi huomata olevansa yllättävän varakas perittyään kaksion kaupungin keskustasta, FIM Private Bankingista vastaava myyntijohtaja Jussi Lilja muistuttaa.

 

Ylös