Kristillisdemokraattien Riitta Kuismanen Pirkkalan pormestariehdokkaaksi

18.2.2017 klo 14:23 Politiikka KD Lehti

Sosiaalipsykologi Riitta Kuismanen lähtee Pirkkalan Kristillisdemokraattien pormestariehdokkaaksi. Kuismanen toimii opettajana Tredulla sosiaali- ja terveysalalla.

Riitta Kuismanen on pitkäaikainen Kristillisdemokraattien vaikuttaja. Hän on KD Naisten varapuheenjohtaja ja toimii valtuutettuna Pirkkalassa. Hän työskentelee opettajana Tredulla eli Tampereen seudun ammattiopistossa.

Peruskoulutukseltaan Kuismanen on sekä sosiaalipsykologi että fysioterapeutti, ja lisäksi hän on suorittanut opettajan pedagogiset opinnot. Aiemmin hän on ollut muun muassa yksityisyrittäjänä viisi vuotta.

Palvelujen on oltava sellaiset, ettei vanhenemista tarvitse pelätä.

Kuntapolitiikan tavoitteiksi hän asettaa Pirkkalan itsenäisyyden ja lähipalvelut.

– Palvelut on saatettava sellaiselle tasolle, että vanhenemista ei tarvitse pelätä. Haluan myös edistää sekä sosiaalista että terveydellistä hyvinvointia yhteistyössä järjestöjen kanssa, Kuismanen sanoo.

Kristillisdemokraatit päätyivät omaan ehdokkaaseen siinä vaiheessa, kun nykyinen pormestari Helena Rissanen (sd) ilmoitti, ettei jatka tehtävässä.

 

 

Ylös