Kuntavaalitulos pisteytetään KD:n aloitteesta Ylöjärvellä

28.3.2017 klo 09:42 Politiikka Samuli Rissanen

Ylöjärven KD-valtuutettu Veli-Matti Antila vei Ylöjärven valtuustossa läpi pisteytysjärjestelmän, joka antaa puolueille lautakuntapaikkoja vaaleissa kerätyn äänimäärän mukaisesti.

D’hondtin järjestelmä kohtelee kristillisdemokraatteja usein epäoikeudenmukaisesti niin vaaleissa kuin niiden jälkeisessä luottamuspaikkajaossakin.

Kristillisdemokraattien Ylöjärven KD-valtuutettu Veli-Matti Antila Antila sai Ylöjärven valtuustoryhmät mukaan pisteytysjärjestelmään siirtymistä koskeneeseen valtuustoaloitteeseensa, jonka teki jo vuonna 2013.

– Pisteytysjärjestelmä on läpinäkyvä ja siirtää kuntalaisten äänen suoraan luottamuspaikkoihin. Kaikki ryhmät ovat alusta lähtien mukana paikkaneuvotteluissa

Kyse oli pitkäjänteisestä, koko kuluneen vaalikauden jatkuneesta vaikuttamistyöstä.
Jo ennen aloitteen jättämistä Antila kysyi vinkkejä Espoosta Antero Laukkaselta, joka vahvisti järjestelmän toimivan hyvin. Myös naapurikunta Hämeenkyröstä saatiin kunnanvaltuuston puheenjohtaja kertomaan kokemuksia pisteytysjärjestelmästä.

Antila myöntää, että työ vaati pitkää pinnaa, mutta toisaalta kokenut valtuutettu tietää, että politiikassa harvoin mikään asia on ”huomenna ratkaistu”.

Lopulta päätös uuteen järjestelmään siirtymisestä tehtiin loppuvuodesta 2016.
– Tulevat vaalit ovat ensimmäiset kuntavaalit, joissa pistetytysjärjestelmää käytetään, Antila kertoo.

Äänimäärään suhteutettu pisteytysjärjestelmä helpottaisi erityisesti valtuustokauden alkua, jolloin turhat jännitteet ja kabinettipolitiikka jäävät pois.
Tärkein asia on kuitenkin äänestäjien kuluttajansuoja.
– Pisteytysjärjestelmä on läpinäkyvä ja siirtää kuntalaisten äänen suoraan luottamuspaikkoihin. Kaikki ryhmät ovat alusta lähtien mukana paikkaneuvotteluissa, Antila kertoo.

Käytännössä puolue saa käyttöönsä äänimäärää vastaavan määrän pisteitä, joilla hankkia lautakuntapaikkoja. Kullekin paikalle on määritelty oma pistemäärä eli se, mitä lautakunnan varapuheenjohtajan tai jäsenen paikka valtuustoryhmälle maksaa.

Hän arvioi, että nykyisen kokoiselle, 2-jäseniselle Ylöjärven KD:n valtuustoryhmälle uusi järjestelmä toisi 1-2 lautakuntapaikkaa lisää.

Toisaalta, tulevissa vaaleissa Kristillisdemokraattien tavoite on korkeampi, sillä ehdokkaita on ennätysmäärä, kaikkiaan 16.
– Kolmas paikka on aivan realismia ja sekin voi ylittyä, Antila uskoo.

Ylös