Ennusteita korjataan ylöspäin: Suomen talouskasvu tänä vuonna lähes kaksi prosenttia

5.4.2017 klo 13:30 Kotimaa Samuli Rissanen

Suomen talous on saavuttamassa muun euroalueen kasvuvauhdin tänä vuonna. Uusimpien talousennusteiden mukaan Suomen talous kasvaa nyt liki kahden prosentin tahtia.

Suomen talous on pysytellyt kasvu-uralla ja viime kuukausina kasvuvauhti on yllättänyt kasvuennusteiden laatijat positiivisesti.

Handelsbanken uskoo, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,8 prosenttia. Pankki päätyi korottamaan kasvuennustettaan 0,8 prosenttiyksiköllä lokakuusta.

Palkansaajien tutkimuslaitos puolestaan ennustaa Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 1,9 prosenttia. Laitos nosti ennustettaan 0,6 prosenttiyksiköllä viime syksystä.

Nykyisiäkin kasvunäkymiä varjostavat useat epävarmuustekijät

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi viime kuussa, että maailmantalouden noususuhdanne vauhdittaa Suomenkin talouskasvua. Etlan suhdanne-ennusteen mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvaa 1,7 prosenttia tänä vuonna.

Etlan mukaan Suomen talouden taantuma on ohi. Ennusteen mukaan Suomi on saavuttamassa muun euroalueen kasvuvauhdin.

Finanssikonserni Nordea oli viime viikolla varovaisempi arvioissaan. Nordean mukaan Suomen talouden kasvaa tänä vuonna 1,3 prosenttia ja ensi vuonna 1,5 prosenttia.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen bruttokansantuote kasvoi tammikuussa 2,4 prosenttia vuoden takaisesta.

Talouskasvun huipun nähdään ennusteissa ajoittuvan tälle vuodelle. Lähivuosille useimmat ennakoivat laimeampaa talouskasvua.

Talouden kasvuluvut jäävät silti kauaksi finanssikriisiä edeltävästä ajasta 2000-luvun alkupuolella, jolloin nautittiin pääsääntöisesti yli kolmen prosentin vuotuisesta kasvusta. Nykyisiäkin kasvunäkymiä varjostavat useat epävarmuustekijät.

 

 

Ylös