Koivun kukinta heikkoa tänäkin keväänä, allergikot pääsevät helpolla

5.4.2017 klo 07:30 Kotimaa KD Lehti

Koivujen heikko kukinta jo kolmatta vuotta peräkkäin on harvinaista.

Koivujen kukinnan ennustetaan jäävän heikoksi koko maassa, kertoo Luonnonvarakeskus.

Koivujen heikko kukinta jo kolmatta vuotta peräkkäin on harvinaista, sillä vastaavaa ei ole havaittu lähes 40-vuotisen seurannan aikana.

Koivuallergikkojen oireilua saattaa lisätä siitepölyn kulkeutuminen Suomeen.

Luonnonvarakeskuksen tutkijan Tatu Hokkasen mukaan leuto sää alkukesällä edesauttaa koivujen kukintaa. Edellisvuoden säässä ei tutkijan mielestä ollut mitään silmiinpistävää, joka selittäisi vaatimatonta kukintaa. Muita kukintaan vaikuttavia tekijöitä ovat Hokkasen mukaan puun rakenne ja kasvupaikka.

Koivuallergikkojen oireilua saattaa lisätä siitepölyn kulkeutuminen Suomeen. Ilmavirtausten mukana tuleva koivun siitepöly leviää Suomeen ennusteen mukaan huhtikuun puolivälissä, ennen kotimaisten koivujen kukintaa.

Luonnonvarakeskus odottaa myös kuusen kukinnan jäävän vaisuksi. Sen sijaan mänty saattaa kukkia runsaasti Lapissa.

Lähde: STT
Ylös