Hallituksen norminpurkutalkoot ovat pahasti kesken-kaavoituksen ja lupien sujuvoittamisessa eniten parannettavaa

20.4.2017 klo 09:22 Politiikka Samuli Rissanen

Keskuskauppakamari vetoaa hallitukseen, että investointeja helpottavat hallitusohjelman norminpurkulupaukset pantaisiin täytäntöön. Hallitus kokoontuu pohtimaan loppuvaalikauden talouslinjauksiaan ensi viikolla.

Ylisääntelyn purkaminen on keskeinen osa pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmaa, mutta byrokratian purkamistalkoot ovat kesken, ja moni työllistävä investointi lykkääntyy tai jää tekemättä. Esimerkiksi läpimurtoa kaavoituksen ja lupien sujuvoittamisessa ei ole tapahtunut.

Kauppakamarit vaativatkin hallitusta etenemään lupabyrokratian purkamisessa.

Useita yli 5 miljoonan euron investointeja raportoitiin viivästyneen sekä Etelä-Savossa, Helsingin seudulla, Kuopiossa, Oulussa, Pohjanmaalla, Tampereella että Turussa

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa haluaa hallituksen palvelulupauksen pikaisesti toteutukseen.

Hänen mielestään hallitusohjelman mukainen konkreettiset määräajat sisältävä palvelulupaus lupa- ja valitusprosesseista olisi oivallinen ratkaisu nykyiseen lupien viivästymiseen.

– Investointeja janoava kansantalous odottaa paitsi PK-sektorin toiminnan helpottamista, myös suurten investointien lupien kiirehtimistä, Linnainmaa toteaa.

Kauppakamareilla on noin 20 000 jäsenyritystä kaikkialla Suomessa ja kaikilta toimialoilta. Linnainmaa kertoo, että kauppakamarit saavat yrityksiltä jatkuvasti viestejä byrokratiasta ja vaihtelevista tulkinnoista.

Tuoreena esimerkkinä on Keskuskauppakamarin helmikuussa toteuttama PK-hallitusbarometri, johon vastanneista yli 1100 yrityksestä reilu 8 prosenttia eli runsaat 80 PK-yritystä kertoi investointinsa viivästyneen tai peruuntuneen perusteettomasti viranomaislupiin liittyvien syiden vuoksi vuosina 2016 ja 2017.

Yritykset raportoivat etenkin kaavoituksen, rakennuslupiin ja ympäristölupiin liittyvistä ongelmista.

Linnainmaa muistuttaa, että byrokratiaan juuttuneet investointieurot ovat pois talouden kierrosta ja työllisyydestä. Ongelma koskee hänen mukaansa koko Suomea.

– Yritykset kaikkialta Suomesta kertoivat viivästyksistä. Useita yli 5 miljoonan euron investointeja raportoitiin viivästyneen sekä Etelä-Savossa, Helsingin seudulla, Kuopiossa, Oulussa, Pohjanmaalla, Tampereella että Turussa.

Kauppakamarit purkaisivat byrokratiaa muun muassa keventämällä yksityiskohtaisia rakentamismääräyksiä, sujuvoittamalla kaavoitusprosesseja sekä keskittämällä ympäristölupa-asiat yhdelle luukulle.

Ylös