Keskustan uusi ministeri on kansanedustaja ja maitotilan isäntä Jari Leppä

27.4.2017 klo 13:02 Politiikka KD Lehti

Pertunmaalainen ministeri on raveja ja näyttelemistä harrastava maitotilan isäntä.

Keskustan uusi ministeri on pertunmaalainen maanviljelijä ja yrittäjä Jari Leppä. Lepästä tulee maa- ja metsätalousministeri.

– Valinta oli varsin helppo, ja Jari nauttii laajaa luottamusta ja tunnustusta näiden asioiden hoitamisesta, sanoi pääministeri Juha Sipilä keskustan tiedostustilaisuudessa.

Leppä sanoo aikovansa hoitaa tehtäväänsa ensisijaisesti käytännönläheisesti.

– Olen käytännön mies ja haluan, että asioita tapahtuu ja viedään käytännön näkökulmasta eteenpäin.

Keskusta tekee salkkuihinsa muitakin muutoksia. Omistajaohjausasiat siirretään Sipilän salkusta elinkeinoministeri Mika Lintilälle.

Sipilän mukaan omistajaohjausasiat liitetettiin alun perin pääministeritehtäviin, koska hallituskauteen lähdettiin epätavallisen pienellä ministerimäärällä ja hän halusi näyttää esimerkkiä tuplaministerin salkun kantamisesta.

– Nyt kun ministerimäärä on lähellä normaalia, en näe tarpeelliseksi kantaa enää sitä vaan saimme jaettua taakkaa vähän tasaisemmin, hän sanoi.

Samalla energia-asiat siirtyvät Lintilältä ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle, sillä ne eivät Sipilän mukaan voineet jäädä Lintilän vastuukokonaisuuteen juridisista syistä.

Keskustan uudeksi ministeriksi veikkailtiin Lepän ohella muun muassa kansanedustaja Anne Kalmaria. Lepän vahva osaaminen maatalousasioissa kuitenkin ilmeisesti painoi vaakakupissa niin paljon, ettei asiasta edes äänestetty.

Lepän vahva osaaminen maatalousasioissa kuitenkin ilmeisesti painoi vaakakupissa niin paljon, ettei asiasta edes äänestetty.

Leppä, 57, on toiminut kansanedustajana vuodesta 1999. Eduskunnassa Leppä on johtanut maa- ja metsätalousvaliokuntaa kymmenen vuotta. Lisäksi hän on suuren valiokunnan sekä puhemiesneuvoston jäsen.

Leppä on naimisissa ja hänellä on yksi lapsi. Sotilasarvoltaan hän on reservin majuri.
Lepän maatilan pääbisnes on maidontuotanto. Lehmiä on noin 70. Maidontuotannon lisäksi tilalla harjoitetaan metsätaloutta, mökkien vuokrausta ja hevosten kasvatusta.

Vuoden 2016 sidonnaisuusilmoituksen mukaan hän tahkosi niillä lähes 450 000 euron tulot. Leppä kertoo nettisivuillaan, että Antinmäen tila on ollut hänen sukunsa hallinnassa vuodesta 1539 lähtien.

– Itse olen ollut vuokraviljelijänä vuodesta 1980 ja varsinaisiin isännän hommiin ryhdyin vuonna 1993, Leppä kertoo nettisivuillaan.

Vapaa-ajallaan Leppä harrastaa liikuntaa, raviurheilua, metsästystä ja harrastajanäyttelemistä.

Tänään valitaan kaksi muutakin uutta ministeriä, kun perussuomalaiset ja kokoomus tekevät valintansa. Perussuomalaisten todennäköisin uusi ministerinimi on eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho ja kokoomuksen juristikansanedustaja Antti Häkkänen.

Pääministeri Sipilä sanoi, että kaikki kolme keskustan ministerivaihdosta tehdään ensi viikon perjantaina.

Lähde: STT–Janne Huuskonen, Saila Kiuttu

 

Ylös