Sari Tanus: Esitys hallintarekisteristä antaa arveluttavan kuvan hallituksen moraalista

4.5.2017 klo 18:34 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Sari Tanus kritisoi voimakkaasti hallituksen toimintaa hallintarekisterikysymyksessä.

Jo useaan kertaan haudattu esitys hallintarekisteristä nostettiin jälleen eduskunnan käsittelyyn. Näyttää siltä, että esitys runnotaan väkisin läpi, asiantuntijoiden vastustuksesta huolimatta. Kansanedustaja Sari Tanus arvioi, että Suomi ui vastavirtaan pimittäessään omistustietojen julkisuutta ja läpinäkyvyyttä.

– EU-säädökset eivät tähän pakota, hän sanoo.

Tällainen menettely antaa erittäin arveluttavan kuvan nykyisen hallituksen moraalista

Lausuntokierroksella hallintarekisteröinnin mahdollistamista vastusti 90 prosenttia lausunnon antajista. Poliisilaitos, syyttäjäviranomaiset ja verottaja totesivat sen lisäävän mahdollisuuksia veronkiertoon ja harmaaseen talouteen.

Myös 800 000 osakesäästäjää edustava Osakesäästäjien Keskusliitto on vaatinut omistustietojen julkisuutta.

Tanuksen mukaan osakeomistusten hallintarekisteröinnin ulkomailla salliva lakiesitys repii jo hallituspuolueidenkin rivejä. Varsinkin perussuomalaisten rivit tuntuvat olevan pahasti hajallaan.

Aiheen eduskuntakeskustelussa hallituspuolueen poliisi-kansanedustaja totesi poliisivalaansa vedoten, ettei voi hyväksyä lakiehdotusta, jolla helpotetaan rikollista toimintaa.

Tanuksen mielestä on erittäin vaikea löytää syitä siihen, miksi tällainen esitys jälleen tuotiin käsittelyyn.

– Voi vain todeta; ”Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt” Tällainen menettely antaa erittäin arveluttavan kuvan nykyisen hallituksen moraalista, hän sanoo.

Hallintarekisterilaki ei ollut hallitusohjelmassa, joten siihen selitykseen on Tanuksen mukaan turha vedota. Päinvastoin, hallitusohjelmassa on maininta, jonka mukaan harmaata taloutta torjutaan aktiivisesti ja yritysveropohjaa tiivistetään.

– Näillä toimillako tavoitteeseen päästään? Hallituksen taholta ei ole osoitettu yhtään pitävää perustetta, miksi nykyistä käytäntöä pitäisi muuttaa.

Lausuntokierroksilla on esitetty, että muutos aiheuttaisi valtiolle jopa satojen miljoonien verotulojen menetykset. Tanus muistuttaa, että samanaikaisesti eduskunnassa käännetään kaikki kivet ja kannot vähäisempienkin säästöjen löytämiseksi. Jopa talkoiden ja talkoolounaiden verotusta suunnitellaan.

Tanus muistuttaa, että esimerkiksi ulkoministeri Timo Soini totesi hallintarekisteriä vielä vastustaessaan, että ”voittoa saa tehdä ja yritysten pitää tehdä voittoa, mutta sitä ei saa jemmata, eikä sillä saa ketkuilla. Se on näin.”

– Onko sittenkään, Tanus epäilee.

Ylös