World Vision vie 1 000 äitiyspakkausta Luoteis-Keniaan – pilottihanke yhteistyössä paikallisen terveydenhuollon kanssa

11.5.2017 klo 09:44 Ulkomaat Kristiina Kunnas

Suomalainen 80-vuotias innovaatio leviää maailmalle, sillä Suomen World Vision vie pilottihankkeessaan 1 000 äitiyspakkausta Kenian luoteisosaan.

20178_Tiina_Antturi_aitiyspakkaus_Keniaan_World_Vision_090517

Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Antturi vieraili Keniassa alueella, jonne äitiyspakkaukset toimitetaan. Antturi näyttää, miten turkanaäidit usein kuljettavat tavaraa, jopa painavia taakkoja.

– Meillä on sama motivaatio muuttaa kenialaisen terveydenhuollon systeemiä, kuin oli aikanaan vuosikymmeniä sitten köyhän ja pienen Suomen kohdalla vuosikymmeniä sitten. Silloin saatiin naiset saunan perukoilta klinikoille synnyttämään, ja sekä äitien että vastasyntyneiden korkea kuolleisuus saatiin alenemaan, kuvailee Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Antturi.

– Luoteis-Kenia on kehitysmaan köyhintä ja kuivinta seutua. Alueella asuu muun muassa vaeltava turkana-heimo, ja lisäksi sieltä löytyy myös lähes Tampereen kokoinen Kakuman pakolaisleiri, missä olemme tehneet töitä jo pidempään. Erityisesti liikkeellä olevat ihmiset jäävät helposti perusterveydenhuollon ja raskaudenseurannan ulkopuolelle. Lisäksi alueella on paljon erilaisia uskomuksia, kuten että ainoastaan heikot naiset synnyttävät klinikalla, mikä estää naisia hakeutumasta raskausajan terveydenhuollon piiriin, kertoo muun muassa eettisten lahjojen kaupan äitiyspakkaustuotteesta Suomen World Visionilla vastaava Maria Paassola.

Toiminnanjohtaja Tiina Antturi vieraili Keniassa ja tutustui oloihin, joihin äitiyspakkaukset lähtevät.

– Pakkaus on ollut kannustin. Kun nainen on yleisen terveydenhoidon piirissä ja systeemissä mukana, on hän paljon turvallisemmissa käsissä.

Meille on tärkeää, että levittäminen tehdään yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Tämä ei ole mikään irrallinen hyväntekeväisyystempaus, vaan osa Kenian terveydenhuollon systeemiä.

– Joillakin klinikoilla ei ollut mahdollisuutta edes steriloida välineitä. Niinpä äitiyspakkauksessamme on steriili veitsi ja klipsi napanuoraa varten, Antturi kertoo.

Turkanoiden asuttama alue valittiin pilottia varten siksi, että World Visionilla on  siellä aluekehitysohjelma ja pakolaisleiri. Leirin äidit on rekisteröity, mutta he saattavat silti vältellä klinikalla synnyttämistä.

– Turkananaiset on nomadeja. He saattavat joutua kävelemään päiväkausia synnyttämään. Lisäksi synnyttämiseen liittyy uskomuksia ja tapoja, joista osa saa naiset välttelemään synnytystä sairaalassa.

Pilottihanke vie Keniaan 1 000 äitiyspakkausta.

– Meille on tärkeää, että levittäminen tehdään yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa. Tämä ei ole mikään irrallinen hyväntekeväisyystempaus, vaan osa Kenian terveydenhuollon systeemiä, Antturi korostaa.

Parissakymmenessä vuodessa synnytys- ja vastasyntyneiden kuolleisuus ei ole oikeastaan lainkaan vähentynyt Keniassa. Hankkeen toivotaan auttavan kohti turvallisempaa synnytystä. Äitiyspakkauksen avulla kannustetaan maaseudun köyhiä äitejä raskauden ajan seurantaan ja synnyttämään klinikalla.

Projektin yhteistyökumppanit ovat kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Vision sekä suomalainen sopimusvalmistaja Logonet Oy, joka on toimittanut tuotteita myös Suomessa jaettavaan äitiyspakkaukseen.

Finnish Baby Aid Kit -pakkaus sisältää vauvapyyhkeen, kosteussuojan ja vaatteita. Kymmenien tarvikkeiden joukossa on myös kantoliina, moskiittoverkolla suojattu makuualusta, taskulamppu sekä synnytyksessä tarvittavat välineet.

– Pakkaus suunniteltiin yhteistyössä kenialaisten äitien sekä viranomaisten, järjestöjen ja terveydenhuoltohenkilökunnan kanssa, kertoo Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Tiina Antturi.

INFO:

• Pilotin tavoitteena on tutkia äitiyspakkauksen vaikuttavuutta; kannustaako pakkaus vanhemmat neuvolatoiminnan piiriin ja lisääntyykö terveysasemilla synnyttävien määrä.
• Keniassa alle puolessa kaikista synnytyksistä on läsnä koulutettu avustaja ja alle puolet odottavista äideistä saa säännöllistä neuvontaa raskauden aikana.
• Pilotti toteutetaan World Visionin kehitysohjelman alueella, missä asukkaat ovat pääosin paimentolaisia ja jäävät helposti perusterveydenhuollon ja raskauden seurannan ulkopuolelle.
•  World Visionin työntekijät sekä järjestön kouluttamat terveysvapaaehtoiset tiedottavat pakkauksesta ja ohjaavat odottajia seurantaan ja turvalliseen synnytykseen. World Visionin asiantuntijat vastaavat myös pakkauksen vaikutusten seurannasta.
•  Ensivaiheessa toimitetaan 1000 äitiyspakkausta. Osa niistä jaetaan Kakuman pakolaisleirillä. Logonetin kehitysjohtajan Mika Roinin mukaan projektia laajennetaan myös muihin kehitysmaihin.
2017_World_Vision_aitiyspakkaus_Kenia_tuotteet_Finnishbabyaidkit_all

Keniaan lähtevä äitiyspakkaus poikkeaa suomalaisesta, sillä siellä tarvitaan myös moskiittoverkko ja steriilin synnytyksen välineet. Mutta pieni huopa, nutut ja vaatekappaleet ovat täsmälleen yhtä suloisia ja käytännöllisiä kuin kotimaisessakin klassikossa.

 

Logonet Oy on luotettava suomalainen sopimusvalmistaja, joka suunnittelee, valmistaa ja valmistuttaa muiden muassa laukkuja, kodintekstiilejä, urheiluvaatteita, työvaatteita, lastenvaatteita sekä kodin käyttötavaroita lukuisille eturivin merkeille. Perustettu 1992, toimii seitsemässä eri maassa ja kolmessa maanosassa. Työllistää nykyisellään noin 250 henkilöä, joista 40 Suomessa. Ryhmän liikevaihto 2016 oli noin 30 miljoonaa euroa.
Suomen World Vision on lasten elinoloja ja oikeuksia edistävä kristillishumanitaarinen kehitysyhteistyöjärjestö ja itsenäinen osa maailman suurinta kummilapsijärjestöä. Kansainvälisesti World Visionin avun piirissä on 120 miljoonaa ihmistä. worldvision.fi
Suomen World Visionin terveystyötä Keniassa voi tukea ostamalla äitiyspakkauksen eettisten lahjojen verkkokaupasta. Lahja auttaa vähentämään lapsi- ja äitiyskuolleisuutta ja antaa vastasyntyneelle tasa-arvoisemman alun elämään. www.worldvision.fi/eettiset-lahjat
Ylös