”Hallitukselta ei tullut tarpeeksi uusia malleja  ja ratkaisuja” – Östman KD-Kompassissa

13.5.2017 klo 11:21 Politiikka Kristiina Kunnas

– Talous on kääntymässä nousuun, mutta työttömyyslukumme on valtavan korkea. Sikäli olisimme odottaneet selkeämpiä toimia puoliväliriihessä, Peter Östman toteaa.

Yrittäjät uskaltaisivat kansanedustaja Peter Östmanin mukaan nopeammin palkata uusia työntekijöitä, mikäli he voisivat huonojen aikojen koittaessa paremmin sopimaan asioita paikallisesti työntekijöidensä kanssa.

–  Tulee taantumia, tulee nousukausia, mutta tällä hetkellä meidän työmarkkinamme toimivat liian jäykästi suhteessa markkinakäänteisiin, KD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Östman kritisoi Ismo Portinin haastattelussa KD-Kompassissa, Radio Deissä.

Jotain on pielessä myös siinä, että kannustinloukut toimivat niin, ettei kaikkea työtä kannata ottaa vastaan.

Työmarkkinamme toimivat liian jäykästi suhteessa markkinakäänteisiin.

–  Aiemmin oli niin, että työnteko kannatti. Nyt moni jää odottamaan, sillä työn vastaanottamisesta ei olisi taloudellista hyötyä, päinvastoin, Östman toteaa.

Östman ei ymmärrä sitä, miksei Suomessa ole vielä innostuttu enemmän Kristillisdemokraattien esittelemästä kannustava perusturva –mallista.

–  Se on hyvä malli, Östman kehaisee.

Östman uskoo soteuudistuksen aluksi vievän enemmän kuin säästävän.

– Aluksi ei kannata odottaa säästöjä. Ehkä vasta pidemmällä aikavälillä se voi tuottaa säästöjäkin.

 

Peter Östman KD-Kompassissa la 13. toukokuuta klo 12.50 (uusinta ma 15.5. klo 22.35), Radio Dei. Ismo Portin haastattelee.
Lue kannustavasta perusturvasta: www.kd.fi
Ylös